Human Resources

Kiina ja Intia painelevat väestötilastoissa omalla dekadillaan. Kun maassa on toista miljardia kansalaista, ei ole vaikeaa hoksata mikä on ilmeinen resurssi valtion käyttöön. Suomalaisia on 23.11. tiedon mukaan hulppeat 5 425 050. Yhtä suomalaista kohden Kiinassa on noin 250 toveria. Ero näkyy katukuvassa.

Nopealla vilkaisulla huomaa huvittavan tehottomuuden. Lähimetroasemalla on yleensä melko hiljaista. Kuitenkin kummallakin sisäänkäynnillä on viisi ihmistä päivystämässä. Yksi ohjaa harvat tulijat laittamaan laukut läpivalaisuun, toinen tuijottaa laitteen ruutua, kolmas seisoo porttien ulkopuolella, neljäs sisäpuolella ja viides pitää lippukioskia. Lippuautomaatitkin on toki käytössä. Sitten on vielä laiturilla olevat ohjastajat.

Työvoimaa riittää myös läheiseen supermarketiin. Liki jokaisen hyllyrivin päässä on esittelijöita tarjoamassa maistiaisia. Ja jos Suomessa naureskellaan "kunnan hommille" kun neljä nojaa lapioon ja yksi kaivaa, niin miettikääpä miltä näyttää kun lapioita onkin samaan hommaan monta kymmentä. Eikä kukaan nojaa.

Suomessa jaetaan jonkin verran postia monsterimaisten automaattisysteemien kautta. Täällä kusti polkee jokaisen paketin perille korkeimman henkilökohtaisesti. Protokollaan kuuluu, että osoitteen alle laitetaan vastaanottajan puhelinnumero, jotta kusti voi rimpauttaa ennen toimitusta.

Toisaalta Kiinassa on todella moderneja järjestelmiä, ja toisaalta taas näkee aivan uskomatonta työvoiman "tuhlausta". Miksi? En usko,että syy on tietotaidossa. Seuraava helppo selitys on, että palkkoihin menee vähemmän kuin automatisoituihin järjestelmiin. Tässä on ehkä hitunen totuutta.

Ehkä kyseessä on kuitenkin isompi ilmiö. Wikipedian siteerauksen mukaan seuraavan 15 vuoden 300 miljoonaa kiinalaista muuttaa maalta kaupunkeihin. Näille ihmisille pitää järjestää asuntoja, toimiva infrastruktuuri, joukkoliikenne ja ennen kaikkea töitä.

Ehkä tämän tehottomuuden taustalla on myös halu antaa töitä ja siten tuloja ja mahdollisuus elämän vakiinnuttamiseen mahdollisimman monelle. Vähän niinkuin "museomummot" Venäjällä. Yhteiskunnan kannalta on parempi kaventaa leipää ja jakaa useammalle kuin jättää ihmisiä järjestelmän ulkopuolelle.

Valtaetäisyys

Kuten aiemmin uhittelin, luonnontiedetaustani vuoksi tutustun myös kulttuureihin systemaattisesti. En tiedä alasta oikeastaan mitään, joten todennäkoisesti ainakin osa on pohdinnoista täyttä fuulaa. Se varoituksista, aloitetaan inssin juttusarja kulttuurieroista termistä valtaetäisyys.

On hyvä alkaa määritelmästä: “Power distance is the extent to which less powerful members of institutions and organizations within a country expect and accept that power is distributed unequally.” Tämä on koko teorian kehittäjän, Geert Hofsteden, tekstiä.

Sitten tulkinta: Valtaetäisyys tarkoittaa suurin piirtein sitä, miten paljon etäisyyttä on valtaapitävän ja alaisen välillä. Jos etäisyys on pieni, alaiset ovat "lähellä" johtajia. Alaisia kunniotetaan muutenkin kuin tuottavina yksiköinä, kanssakäynti on luonteeltaan arkista, ja mielipiteitä kuunnellaan puolin ja toisin.

Suuren valtaetäisyyden kulttuureissa valtaapitävät ovat kaukana kansasta. Valta on kiistatonta ja käskyt ehdottomia. Johtajilta odotetaan jämäkkää otetta ja suunnan näyttämistä ja alaisilta kuuliaisuutta.

Keksitkö jonkun esimerkin kummastakin ääripäästä? Kansallisten kulttuurien lisäksi esimerkkejä voi hakea vaikka harrasteryhmistä, kulteista, sotaväestä ja omasta työpaikkakulttuurista.

No entäs Suomi ja Kiina? Aloitetaan Suomesta. Luin tänään jutun, joka hieman yllätti: Suomessako on kova johtajanpelko? Luulin, että Management by Perkele on myytti. Olen toki kuullut miten naureskellaan ruotsalaisten keskustelevalle kulttuurille, mutta pidin (ja pidän edelleen) sitäkin vitsinä. Minusta Suomessa valtaetäisyys on kohtuullisen pieni. Ihmiset ajattelevat itsenäisesti ja uskaltavat esittää ideoitaan. Johtajat eivät nosta itseään korokkeelle, vaan ovat joukossaan mukana. Toivottavasti en ole ihan väärässä.

Kiinassa asiat ovat toisin. Valtaetäisyys on suuri: pomolle ei mennä noin vain puhumaan omia ajatuksiaan. Itse asiassa minusta välillä tuntuu, että he kovasti haluaisivat näin tapahtuvan, mutta ajatusmalli on todella syvällä alaisten mielissä. Pomo on pomo ja sillä hyvä. Oman työn syvin tarkoitus on edistää johtajan agendaa, ja silloin ei kriittisiä ääniä kannata päästellä.

Sama malli toistuu pienistä yksiköistä aina koko maan huipulle. Huipentuma on etukäteen käsikirjoitettu puoluekokous. Käsiksessä ei muuten ole soraääniä. Johtoportaan halun ylläpitää systeemiä voi jossain määrin käsittää. Kansa pysyy kurissa ja etuoikeutettujen edut ennallaan.

Mutta mitäpä alamaiset ajattelisivat, jos johtaja yht'äkkiä muuttaisi valtaetäisyyttään? Pidettäisiinkö uutta tyyliä merkkinä liiasta pehmeydestä? Voiko tuollainen pehmo edistää meidän etujamme? Eihän se itsekään tiedä mitä tässä pitäisi tehdä? Antaisi nyt vaan selkeän tehtävän...

No mutta miten tämä kaikki näkyy käytännossä? Siten, että johtajista puhutaan pelonsekaisin sanankääntein ja heille on varattu tietty paikka sähköpostien vastaanottaja- ja cc-kentissä. Audienssi on suotavaa varata etukäteen, ja on ihan normaalia että sovittuna aikana onkin ylemmälle taholle tullut muuta menoa. Tehtävät otetaan vastaan käskyinä eikä ideoina, joita voisi kehitellä.

Eräs kaveri täällä sai jokin aika sitten tehtäväkseen järjestää puolen päivän mittaisen seminaarin. Aikataulu näytti epätoivoisen tiukalta. Koitin ehdottaa, voisiko puhujien määrää tai puheiden pituutta vähentää. Kaveri pudisti päätään sanoen puheen pituuden olevan suorassa suhteessa asemaan organisaatiossa. Ja oikeastaan asema myös sanelee sen, keitä pyydetään puhumaan. Jotkut pitää kutsua poliittisista syistä. Oikeastaan koko tapahtuma olikin jo suunniteltu siinä vaiheessa kun eräs manageri tokaisi, että "jokin tällainen tilaisuus olisi varmasti hyodyllinen".

Katkaistaan pohdinnat tähän ja laitetaan loppukaneetiksi lukuja pöytään. Lähdemateriaalissa on mainittu valtaetaisyysindeksin olevan Suomelle 33 ja Kiinalle 80. Suomea pienempi valtaetäisyys on mm. Irlannissa, Israelissa ja Itävallassa. Kiinan lukemiin päästään mm. arabimaissa, Meksikossa ja Venezuelassa.

Dongtian eli talvi

Mistä tietää, etta talvi on tulossa? No ensimmäinen merkki on tietysti se kun pattereissa alkaa kohista ja kaupungissa käännetään lämmöt päälle. Ennen sitä olikin asunnossa melko vilpoista.

Seuraava askel: paikalliset siirtyvät preferoimaan kuumaa kahvia kylmän asemesta, ja Starbucksissa ei enää kysytä haluaako juoman jäillä. Kahvi on muuten mielenkiintoinen poikkeus tässä lämpötila-asiassa. Ruuan yhteydessä (ja muutenkin) on tapana juoda kuumaa vettä. Vähintään pitää olla kädenlämpöistä. Näin on parempi vatsalle, sanovat. Mutta kahvi juodaan kylmänä. Paitsi siis talvella.

Talveen valmistaudutaan suurella pieteetillä joka rintamalla. Korttelimme sisäpihalla on oikein mukavasti istutuksia ja vehreyttä. Viime viikot pihalla on työskennellyt vajaan kymmenen hengen iskujoukko rakentamassa kepeistä käsityönä kehikoita suojaamaan kasveja talvelta.

Hyvä puoli lähestyvässä talvessa on kirkkaat kelit! Viime päivät on ollut oikein mukavaa ja aurinkoista, joskin hieman tuulista. Ja tänään oli vallan erityinen ilta: tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla.

Kulttuurien ulottuvuuksia

Olen vieraalla maalla, monella tavalla. Aikaisempi kokemus EEG:n ja algoritmien parissa ei ihan suoraan sovellu huoneen kokoisten röntgenjärjestelmien tinkraamiseen. Mutta uusia haasteita tekniikan paristahan minä tulin hakemaankin.

Tekniikan opettelu ei kuitenkaan yksin riitä. Tekniikkaa näet kehittävät ihmiset. Ja heidänkin kanssa pitäisi osata kommunikoida. Kun kielimuuriin lisätään vielä melko korkea kulttuurimuuri, niin ollaan vieraalla maalla niin että tuntuu.

Olen tajunnut, että enhän minä ymmärrä tästä touhusta yhtään mitään. Siis yhtään mitään. Pidin itseäni ainakin jossain määrin tietoisena eri kulttuureista ja pidin itsestäänselvänä, etta osaan suhtautua kiinnostuksella ja kunnioittavasti vieraisiin kulttuureihin. Mutta niin vain huomaan nyrpistäväni nenää joillekin paikallisille tavoille ja ajatteleveni kuinka tämäkin asia osataan meillä hoitaa paremmin.

Nyrpistyksen takana on useimmiten ymmärtämättömyys. Suvaitsevaisuus ja kunnioitus ovat helppoja asioita niin kauan kun ei oikeastaan tarvi suvaita mitään erilaista tai oppia olemaan arvostelematta muiden tapoja.

En pidä nyrpistelystä, joten ei muu auta kuin opiskella ja ottaa selvää. Olen täyttänyt iltojani lueskelemalla kulttuuritutkimuksen perusteita. Onneksi monikansallisen firman kirjastoista löytyy tähän tarpeeseen aika paljon materiaalia. Ymmärtämiseen on vielä pitkä matka, mutta ensimmäiset askeleet on ainakin otettu.

Tämän jaarittelun tarkoitus on varoittaa humanistituttujani. Inssi saattaa näet lähiaikoina ottaa käsittelyyn Hofsteden kulttuuridimensiot ja maalailla esiin joitakin periaatteellisia eroja suomalaisen ja kiinalaisen kulttuurin välillä.

Happy Valley!

Syksy puskee päälle: aamuisin tarvitsee vetää jo takkia niskaan, mutta päivällä lämmöt vielä nousevat parinkymmenen asteen tienoille. Välikeli, mutta paikalliset noituvat jo tulevaa talvea.

Minun suurin talveen liittyvä pelkoni liittyy kämpän lämpötilaan. Nyt on näet vielä keskuslämmitys asennossa 0. Venäjän tyyliin lämmöt käännetään päälle yhtä aikaa koko kaupunginosassa. Sisällä on nyt jo sen verran viileätä, että yöksi pitää oikein pukeutua...

Tähän vuodenaikaan liittyy kylmien öiden lisäksi Halloween: periamerikkalainen juhla, jota vaihtelevalla menestyksellä koitetaan viedä ympäri maailmaa. Myös Kiinaan.

Kiinalaiset eivät moista kotkotusta noin yleisesti ottaen juhlista, mutta kaupungin ykköshuvipuisto, Happy Valley, järjestää sentään parin viikon ajan iltaisin spesiaaliohjelmaa. EEDP-kollegojen kanssa kävimme tekemässä tarkastuskäynnin.

Happy Valley ei ollut oikein nimensä veroinen, sillä puisto oli täynnä jos jonkinlaista kurkunleikkaajaa ja örkkiä:

Näyttelijät kiertelivät yleisön joukossa säikyttelemässä ihmisiä ja poseeraamassa. Hahmot kulkivat puujaloilla, mikä toi hyvän lisän vaikutelmaan. Muutenkin puisto oli koristeltu huolellisesti teeman mukaisesti - Yi, Yan ja Bingxin sekä suuret kurpitsat:

Kaikki laitteet eivät olleet auki, mutta ainakin minulle löytyi riittävän paljon kieputtimia kokeiltavaksi. Insinööriseurassa liikkumisessa on muuten hyvät puolensa: kaikki ymmärtävät mitä tarkoitat kun sanot pitäväsi laitteista, joissa on pyörimisen suhteen liikkeen vapausasteita on korkeintaan yksi. Tässä ei muuten pyöritty vaan liikuttiin z-akselilla, ja lujaa:

Ja vielä ryhmäpotretti jonkinlaisen kurkunleikkaajan kanssa:

Junailua: Tianjin

Olen suuri junamatkailun ystävä. Tykkään kolistella kiskoilla paikasta toiseen, sillä siten pääsen yleensä keskustasta keskustaan ja matka taittuu jotenkin vaan mukavammin kuin lentäen tai autolla.

Jostain syystä, liekö historia syynä vai mikä, vedän mielessäni usein yhtäläisyysmerkkejä Venäjän ja Kiinan välille. Niin myös junamatkailun kohdalla. Syyslomalla päätin pistäytyä naapurikaupunki Tianjiniin, luonnollisesti junalla. Kohde oli oikeastaan helppo valita, sillä minnekään kauemmaksi ei saanut lipun lippua. Ja jos lipun olisi saanutkin, niin jokainen majapaikka oli täyteen buukattu. No, ei se mitään. Päivämatka Tianjiniin on hyvä tapa aloittaa junailu Kiinassa.

Lippu ostetaan joko asemalta, matkatoimistosta tai netistä. Valitsin tietty viimeisen. Palvelu oli varsin kätevä ja helppokäyttöinen. Klikkailin liput ostoskoriin ja maksoin verkkopankissa. Pian puhelimeen piippasi lippukoodeja. Niitä vastaan voi hakea asemalta oikean lipun.

Matkapäivänä painelin asemalla aamulla hyvissä ajoin. Odotin jotain neuvostotyylistä kolossaalista asemarakennusta. Kattia kanssa: Peking etelä avattiin 2008 ja on Aasian toiseksi suurin asema. Asemahalli oli avara ja valoisa. Opasteetkin olivat englanniksi. Hehe, melkein liian helppoa!

Fyysisen lipun sai joko automaatista kiinalaista henkilökorttia vastaan tai tiskiltä. Tiskejä oli n. 70, joten valinnanvaraa riitti. Lippu portilla lukulaitteeseen ja portti heilahti auki ja päästi minut laiturille.

Peking-Tianjin-linjassa ei ole mitään yhtäläisyyksiä vanhoihin neukkulinjoihin. CRH-junat painelevat kaupunkien välisen n. 100km matkan 30 minuuttiin. Huippunopeus on siinä 300 km/h kieppeillä. Vuorovälikin on varsin kohtuullinen n. 15 minuuttia.

Junassa oli viimeisen päälle loikoisat oltavat. Jopa vähän harmitti, että matka kesti vain puoli tuntia. Pitänee seuraavalla kerralla mennä vastaavalla junalla Shanghaihin (1 318km ja 4 h 48 min).

Tianjin osoittautui varsin mukavaksi kaupungiksi. Vietin päivän guljaillen kaupungilla nähtävyyksien parissa. Alla on muutamia otoksia Tianjinista: paikallisen spesialiteetin (mahua, 麻花) vääntöä ja iltanäkymiä Ennenkaikkea käteen jäi hinku päästä junailemaan uudestaan ja kauemmaksi - ja ehkä niitä perinteisempiäkin junia voisi kokeilla...

Tiimipäivä

Ennen lomia röntgenlaitteiden järjestelmäinsinööreillä (kuulostaapa tämä hassulta suomeksi) oli tiimipäivä. Suunnitteluprosessi alkoi kokonaista viikkoa ennen matkaa, jolloin sihteeri lähetti kyselyn sähköpostiin. Äänestyksen perusteella kohteeksi valikoitui Chuandixian kylä.

Reissusta ei turhaan pidetty meteliä etukäteen. Kun kysyin koska lähdetään, minulle vastattiin että ehkä viikon päästä. Keskiviikkona sitten varmistui, että perjantaina lähdetään. Mutta paluuaikaa ei tiedetä.

No en minä niin niiden aikataulujen perään olekaan, ainakaan enää. Pakkauduimme bussiin ja täräytimme jonnekin kaupungin länsipuolelle ensin yöpymään. En tiedä, missä olimme, mutta ihan kiva kylä tämäkin oli. Paikallinen artisti koristeli kylänraittia teoksillaan:

Ensin hän hahmotteli hiilellä piirrosaiheet seinään. Sitten tehtiin karkealla laastilla isot muodot. Jonkinlaisella kitillä hän viimeisteli vielä yksityiskohdat ennen maalamista. Lopputulos oli kyllä komea. Noin sata metriä tietä koristeltuna molemmin puolin aihein, jotka kuvaavat perinteistä kiinalaista elämää.

Entäpä työporukan illanvietto? Iso illallinen, biljardia, pingistä, kiinalaista pokeria, ja tietenkin sokerina pohjalla KTV eli karaokea.

Lauantain vietimme Chuandixian kylässä. Ihmeempää ohjelmaa meillä ei ruokailuja lukuunottamatta ollut. Kävelimme ympäri kylää, kiipesimme pienelle huipulle ja jutustelimme niitä näitä. Vallan hyvä päivä kaiken kaikkiaan! Chuandixia ylhäältä käsin:

Ja vielä pari ryhmäkuvaa. Löydätkö ulkkarin?