Dongtian eli talvi

Mistä tietää, etta talvi on tulossa? No ensimmäinen merkki on tietysti se kun pattereissa alkaa kohista ja kaupungissa käännetään lämmöt päälle. Ennen sitä olikin asunnossa melko vilpoista.

Seuraava askel: paikalliset siirtyvät preferoimaan kuumaa kahvia kylmän asemesta, ja Starbucksissa ei enää kysytä haluaako juoman jäillä. Kahvi on muuten mielenkiintoinen poikkeus tässä lämpötila-asiassa. Ruuan yhteydessä (ja muutenkin) on tapana juoda kuumaa vettä. Vähintään pitää olla kädenlämpöistä. Näin on parempi vatsalle, sanovat. Mutta kahvi juodaan kylmänä. Paitsi siis talvella.

Talveen valmistaudutaan suurella pieteetillä joka rintamalla. Korttelimme sisäpihalla on oikein mukavasti istutuksia ja vehreyttä. Viime viikot pihalla on työskennellyt vajaan kymmenen hengen iskujoukko rakentamassa kepeistä käsityönä kehikoita suojaamaan kasveja talvelta.

Hyvä puoli lähestyvässä talvessa on kirkkaat kelit! Viime päivät on ollut oikein mukavaa ja aurinkoista, joskin hieman tuulista. Ja tänään oli vallan erityinen ilta: tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla.

Kulttuurien ulottuvuuksia

Olen vieraalla maalla, monella tavalla. Aikaisempi kokemus EEG:n ja algoritmien parissa ei ihan suoraan sovellu huoneen kokoisten röntgenjärjestelmien tinkraamiseen. Mutta uusia haasteita tekniikan paristahan minä tulin hakemaankin.

Tekniikan opettelu ei kuitenkaan yksin riitä. Tekniikkaa näet kehittävät ihmiset. Ja heidänkin kanssa pitäisi osata kommunikoida. Kun kielimuuriin lisätään vielä melko korkea kulttuurimuuri, niin ollaan vieraalla maalla niin että tuntuu.

Olen tajunnut, että enhän minä ymmärrä tästä touhusta yhtään mitään. Siis yhtään mitään. Pidin itseäni ainakin jossain määrin tietoisena eri kulttuureista ja pidin itsestäänselvänä, etta osaan suhtautua kiinnostuksella ja kunnioittavasti vieraisiin kulttuureihin. Mutta niin vain huomaan nyrpistäväni nenää joillekin paikallisille tavoille ja ajatteleveni kuinka tämäkin asia osataan meillä hoitaa paremmin.

Nyrpistyksen takana on useimmiten ymmärtämättömyys. Suvaitsevaisuus ja kunnioitus ovat helppoja asioita niin kauan kun ei oikeastaan tarvi suvaita mitään erilaista tai oppia olemaan arvostelematta muiden tapoja.

En pidä nyrpistelystä, joten ei muu auta kuin opiskella ja ottaa selvää. Olen täyttänyt iltojani lueskelemalla kulttuuritutkimuksen perusteita. Onneksi monikansallisen firman kirjastoista löytyy tähän tarpeeseen aika paljon materiaalia. Ymmärtämiseen on vielä pitkä matka, mutta ensimmäiset askeleet on ainakin otettu.

Tämän jaarittelun tarkoitus on varoittaa humanistituttujani. Inssi saattaa näet lähiaikoina ottaa käsittelyyn Hofsteden kulttuuridimensiot ja maalailla esiin joitakin periaatteellisia eroja suomalaisen ja kiinalaisen kulttuurin välillä.

Happy Valley!

Syksy puskee päälle: aamuisin tarvitsee vetää jo takkia niskaan, mutta päivällä lämmöt vielä nousevat parinkymmenen asteen tienoille. Välikeli, mutta paikalliset noituvat jo tulevaa talvea.

Minun suurin talveen liittyvä pelkoni liittyy kämpän lämpötilaan. Nyt on näet vielä keskuslämmitys asennossa 0. Venäjän tyyliin lämmöt käännetään päälle yhtä aikaa koko kaupunginosassa. Sisällä on nyt jo sen verran viileätä, että yöksi pitää oikein pukeutua...

Tähän vuodenaikaan liittyy kylmien öiden lisäksi Halloween: periamerikkalainen juhla, jota vaihtelevalla menestyksellä koitetaan viedä ympäri maailmaa. Myös Kiinaan.

Kiinalaiset eivät moista kotkotusta noin yleisesti ottaen juhlista, mutta kaupungin ykköshuvipuisto, Happy Valley, järjestää sentään parin viikon ajan iltaisin spesiaaliohjelmaa. EEDP-kollegojen kanssa kävimme tekemässä tarkastuskäynnin.

Happy Valley ei ollut oikein nimensä veroinen, sillä puisto oli täynnä jos jonkinlaista kurkunleikkaajaa ja örkkiä:

Näyttelijät kiertelivät yleisön joukossa säikyttelemässä ihmisiä ja poseeraamassa. Hahmot kulkivat puujaloilla, mikä toi hyvän lisän vaikutelmaan. Muutenkin puisto oli koristeltu huolellisesti teeman mukaisesti - Yi, Yan ja Bingxin sekä suuret kurpitsat:

Kaikki laitteet eivät olleet auki, mutta ainakin minulle löytyi riittävän paljon kieputtimia kokeiltavaksi. Insinööriseurassa liikkumisessa on muuten hyvät puolensa: kaikki ymmärtävät mitä tarkoitat kun sanot pitäväsi laitteista, joissa on pyörimisen suhteen liikkeen vapausasteita on korkeintaan yksi. Tässä ei muuten pyöritty vaan liikuttiin z-akselilla, ja lujaa:

Ja vielä ryhmäpotretti jonkinlaisen kurkunleikkaajan kanssa:

Junailua: Tianjin

Olen suuri junamatkailun ystävä. Tykkään kolistella kiskoilla paikasta toiseen, sillä siten pääsen yleensä keskustasta keskustaan ja matka taittuu jotenkin vaan mukavammin kuin lentäen tai autolla.

Jostain syystä, liekö historia syynä vai mikä, vedän mielessäni usein yhtäläisyysmerkkejä Venäjän ja Kiinan välille. Niin myös junamatkailun kohdalla. Syyslomalla päätin pistäytyä naapurikaupunki Tianjiniin, luonnollisesti junalla. Kohde oli oikeastaan helppo valita, sillä minnekään kauemmaksi ei saanut lipun lippua. Ja jos lipun olisi saanutkin, niin jokainen majapaikka oli täyteen buukattu. No, ei se mitään. Päivämatka Tianjiniin on hyvä tapa aloittaa junailu Kiinassa.

Lippu ostetaan joko asemalta, matkatoimistosta tai netistä. Valitsin tietty viimeisen. Palvelu oli varsin kätevä ja helppokäyttöinen. Klikkailin liput ostoskoriin ja maksoin verkkopankissa. Pian puhelimeen piippasi lippukoodeja. Niitä vastaan voi hakea asemalta oikean lipun.

Matkapäivänä painelin asemalla aamulla hyvissä ajoin. Odotin jotain neuvostotyylistä kolossaalista asemarakennusta. Kattia kanssa: Peking etelä avattiin 2008 ja on Aasian toiseksi suurin asema. Asemahalli oli avara ja valoisa. Opasteetkin olivat englanniksi. Hehe, melkein liian helppoa!

Fyysisen lipun sai joko automaatista kiinalaista henkilökorttia vastaan tai tiskiltä. Tiskejä oli n. 70, joten valinnanvaraa riitti. Lippu portilla lukulaitteeseen ja portti heilahti auki ja päästi minut laiturille.

Peking-Tianjin-linjassa ei ole mitään yhtäläisyyksiä vanhoihin neukkulinjoihin. CRH-junat painelevat kaupunkien välisen n. 100km matkan 30 minuuttiin. Huippunopeus on siinä 300 km/h kieppeillä. Vuorovälikin on varsin kohtuullinen n. 15 minuuttia.

Junassa oli viimeisen päälle loikoisat oltavat. Jopa vähän harmitti, että matka kesti vain puoli tuntia. Pitänee seuraavalla kerralla mennä vastaavalla junalla Shanghaihin (1 318km ja 4 h 48 min).

Tianjin osoittautui varsin mukavaksi kaupungiksi. Vietin päivän guljaillen kaupungilla nähtävyyksien parissa. Alla on muutamia otoksia Tianjinista: paikallisen spesialiteetin (mahua, 麻花) vääntöä ja iltanäkymiä Ennenkaikkea käteen jäi hinku päästä junailemaan uudestaan ja kauemmaksi - ja ehkä niitä perinteisempiäkin junia voisi kokeilla...

Tiimipäivä

Ennen lomia röntgenlaitteiden järjestelmäinsinööreillä (kuulostaapa tämä hassulta suomeksi) oli tiimipäivä. Suunnitteluprosessi alkoi kokonaista viikkoa ennen matkaa, jolloin sihteeri lähetti kyselyn sähköpostiin. Äänestyksen perusteella kohteeksi valikoitui Chuandixian kylä.

Reissusta ei turhaan pidetty meteliä etukäteen. Kun kysyin koska lähdetään, minulle vastattiin että ehkä viikon päästä. Keskiviikkona sitten varmistui, että perjantaina lähdetään. Mutta paluuaikaa ei tiedetä.

No en minä niin niiden aikataulujen perään olekaan, ainakaan enää. Pakkauduimme bussiin ja täräytimme jonnekin kaupungin länsipuolelle ensin yöpymään. En tiedä, missä olimme, mutta ihan kiva kylä tämäkin oli. Paikallinen artisti koristeli kylänraittia teoksillaan:

Ensin hän hahmotteli hiilellä piirrosaiheet seinään. Sitten tehtiin karkealla laastilla isot muodot. Jonkinlaisella kitillä hän viimeisteli vielä yksityiskohdat ennen maalamista. Lopputulos oli kyllä komea. Noin sata metriä tietä koristeltuna molemmin puolin aihein, jotka kuvaavat perinteistä kiinalaista elämää.

Entäpä työporukan illanvietto? Iso illallinen, biljardia, pingistä, kiinalaista pokeria, ja tietenkin sokerina pohjalla KTV eli karaokea.

Lauantain vietimme Chuandixian kylässä. Ihmeempää ohjelmaa meillä ei ruokailuja lukuunottamatta ollut. Kävelimme ympäri kylää, kiipesimme pienelle huipulle ja jutustelimme niitä näitä. Vallan hyvä päivä kaiken kaikkiaan! Chuandixia ylhäältä käsin:

Ja vielä pari ryhmäkuvaa. Löydätkö ulkkarin?

Sadonkorjuuta

Päivälämpötilat sallivat vielä helposti t-paidan ja sortsit, mutta varma merkki syksystä saatiin viime viikolla: Firma jakoi työntekijöille keskisyksyn juhlan kunniaksi laatikollisen leivoksia. Nämä mooncaket ovat hieman makeaan taittuvia kuivahkoja torttuja. Toimivat hyvin kahvin kanssa. Lahja oli tietenkin paketoitu komeaan pakettiin.

Lahjojen makuun kun on päästy, niin tänään tuli lisää: 4.5 litraa pähkinäöljyä ja 5 kg riisiä. Kyllä näillä eväillä kelpaa vetäytyä lomanviettoon. Vapaata on 30.9.-7.10.

Varsinainen juhla on kahdeksannen kuunkierron puolivälissä. Tähän aikaan on sato korjattuna ja luonto näyttää kauniin syysvärityksensä. Tärkeä osa juhlaa on pitää yhteyttä sukulaisiin, jotka asuvat mahdollisesti tuhansien kilometrien päässä.

Nykyään matkustaminen on nopeaa ja vaivatonta, joten monet haluavat mennä kotiseudulle lomanviettoon. Mitä siitä seuraa kun 1.3 miljardia kiinalaista haluaa vaihtaa kaupunkia, jotkut usean otteeseen, viikon aikana? No kauhea kaaos tietenkin.

VR:n verkkopalvelussa oli jotain ongelmia tässä taannoin. No, niin on täälläkin. Viime viikolla näet palvelua koitettiin päivän aikana käyttää useita satoja miljoonia kertoja. Kaatuihan se.Puhelinpalvelut ja asemat ovat myös aivan tukossa.

Kaverit ovat kyselleet mitä aion tehdä lomalla. Ensin suunnittelin reissua johonkin, mutta olen nyt todennut lähes ylivoimaiseksi. Kun sitten vastasin ehkä jääväni Pekingiin, vastaus oli: "Eeiii. Ei tänne voi jäädä. Täällähän on aivan kauhea kaaos silloin."

Ehkäpä siis linnoittaudun asuntooni, nyt kun on kerran varastossa öljyä ja riisiä. Voin samalla herkutella kiinalaisia pataruokia, kuten viime viikonloppuna Chuandixiassa:

Yhden viikonlopun anatomia

Perjantai. Matkalle keskustaan on syytä varata ajanvietettä, sillä matkustamiseen menee julkisilla yhtä kauan kuin VR:llä nopeimmillaan Tampereelta Helsinkiin. Minulla on yleensä mukana joko kirja tai muistilappuja, joissa on etupuolella kiinalaisia kirjoitusmerkkejä ja kääntöpuolella ääntämisohje ja käännös.

Illalliseksi söimme hot pot -setin. Pöytään integroidulla keittolevyllä pidetään liemi kuumana, ja siihen lisäillään piiku hiljaa ohuita lihasiivuja ja kasviksia. Varsinainen ruuan kypsennys on siis ulkoistettu asiakkaalle. Meidän padassa oli mukana lammasta, ja pöytään kannettiin myös kasa erilaisia vihanneksia ja nuudeleita. Ruoka oli todella hyvää, ja safkan haudutteleminen on kivaa oheistoimintaa. Iltasella menimme vielä Huohai-järven rantakaduille. Sieltä löytyi tällä kertaa biljardipöydällä varustettu kattoterassi.

Lauantaina vuorossa oli ankaraa kiinan opiskelua. Ensin teoriaa tietokoneen ääressä ja sitten käytännön harjoittelua, kun lähdin kämppiksen kanssa salille. Illalla kokkasimme (no, muut kokkasivat ja minä katselin) kunnon menun ja ruuan päälle otettiin toki muutama erä Mahjongia. Moukan tuurilla heti ensimmäisessä pelissä pääsin kajauttamaan ilmoille ensimmäisenä huudon "Hu!". Käsi oli täysi, ja kierros loppui minun osaltani siihen.

Jo vähän aikaa olen ollut kiusallisen tietoinen siitä, että miunun pitäisi käydä parturissa. Mieleen vaan väkisin tulee se, kun Venäjällä kävin parturissa ensimmäisen kerran. Ei mennyt hyvin.

Sunnuntaina otin härkää sarvista ja lähdin kämppiksen kanssa asioille. Hiustenleikkuu olikin valitussa salongissa tarkkaan harkittu kokonaisuus. Aivan aluksi hiukset pestään ja päänahka hierotaan. Tämän jälkeen tulee vielä niska-hartia-kasvohieronta, ja asiakas on valmis leikkuuvaiheeseen.

Maestro oli ylpeä ammattitaidostaan ja totesi tulkkina toimineelle kämppikselleni tietävänsä kyllä melko todennäköisesti, mitä pitää tehdä. Annoin vapaat kädet. Ja kyllähän hän työnsä osasi. Leikkauksen jälkeen hiukset pestään ja käsitellään uudestaan, minkä jälkeen maestro tarkastaa vielä jäljen ja antaa loppusilauksen.

Kontrasti Venäjällä koettuun kynintään oli siis valtava. Ja hemmottelusessiolle tuli hintaa vähemmän kuin bussimatkalle Otaniemestä keskustaan.