Autokaupoilla

Autoja on sekä kotimaista tuotantoa, joka tehdään joint venture -hengessä alkuperäisen merkin omistajan kanssa, sekä tietysti tuontitavaraa. Tuontiautot ovat tullien takia varsin hinnakkaita, mikä tukee autojen kotimaista tuotantoa. Esimerkiksi Ford on kimpassa paikallisen valmistajan nimeltä Chang An kanssa. Niinpä paikalliset Fordit on siis brändätty Chang An Fu Te.  Fu (onni, vauraus) Te (erityinen) on siis Ford kiinaksi. Ei hullumpi nimi.

Liikenteeseen kytkeytyy läheisesti myös päästöt. Autokaupassa on melko tiukat normit tätä nykyä. Euro 5 (tai sen kiinalainen versio) tuli Jiangsussa pakolliseksi vuoden alusta. Jos auto ei täytä normeja tai on varustettu 1.6l tai suuremmalla moottorilla, niin verottaja iskee. Tämä on lyhyessä ajassa tehnyt pikkuautojen menekille mannaa. Takseja huristelee liikenteessä valtavat määrät. Niiden päästöjä on rajoitettu määräämällä takseina toimivat autot käyttämään maakaasua.

Käytettyjen autojen markkinat ovat melko olemattomat. Kyselykierroksen jälkeen kävi ilmeiseksi, että ostajalla ei ole oikeastaan mitään takeita siitä, millaisen koslan allensa saa. Tämän vuoksi kukaan tuttavistani ei ole ikinä ostanut käytettyä autoa. Toinen syy on toki se, että autokanta on verrattain uutta, joten käytettyjä kärryjä ei ole tarjolla kovin paljoa. Pistokokeen perusteella autopihalta löytyi käytettyinä vain 5-6v vanhoja bensasyöppöjä.

Uudet autot myydään ns. 4S-liikkeistä. Saman katon altaa saa koko paketin: Sales, Service, Spares & Survey. Kauppoja hierottaessa myyjät toivat lounaan tarjolle. Erikoisempia kaupantekijäisiä olivat tupakansytyttimeen kytkettävä imuri ja parisängyn peitto. No, miksipä ei! Hinta lukkoon, nimet paperiin, ja auto saman tien käyttöön. Emme olleet kovin ronkeleita, joten saimme auton heti ajoon. Myyjäneiti kertoi, että ylivoimaisesti suurin osa asiakkaista ostaa autonsa näkemättä, koeajamatta ja 4-6 viikon toimitusajalla.

Sitten suhaamaan kiinalaiseen liikenteeseen!

Proopuskojen perässä

Taksilla ja sähkömopolla on kiva huristella ympäri kaupunkia, mutta pitäähän sitä ennemmin tai myöhemmin päästä myös auton rattiin. Lykkäsin prosessin aloittamista mahdollisimman pitkään. Sekä liikenne että ajokortin hankkimisprosessi hieman pelottivat. Lopulta käärin kuitenkin hihat ja aloin toimeen. Näin saat Kiinassa ajo-oikeuden!

Vaihe 1 -- Valmistelut: Käy valokuvaamossa ottamassa passikuvat. Varmuuden vuoksi sekä yhden että kahden tuuman koossa, väreillä ja mustavalkoisena. Käy toimistolla kopioimassa passi ja työlupa. Passista on syytä kopioida myös viisumisivu ja viimeisin maahantuloleima. Ota kaikesta varmuuden vuoksi kolmet kopiot..

Vaihe 2 -- Poliisiasemalla: Paikallinen poliisiasema kirjoittaa väliaikaisen rekisteröintitodistuksen. Tarvitset mukaasi vuokrasopimuksen (ja kopiot!). Pyydä kaksi paperia ja varmista että molemmat leimataan.

Vaihe 3 -- Turvallisuusbyroo: Tämä toimisto (gong an ju) vastaa maan sisäisestä turvallisuudesta. Vaihda edellä hankkimasi rekisteröintitodistus ja vaiheessa 1 kopioimasi dokumentit sertifikaattiin, joka vahvistaa sinun olevan kunnon kansalainen, käyvän töissä ja asuvan oikeassa asunnossa. Ai niin, vaiheessa 1 on syytä myös hankkia työnantajalta todistus työpaikasta. Ja kopioida se todistus. Valokuvia saattaa tarvita tai sitten ei. Minulta uupui tässä vaiheessa työluvan sisäaukeaman kopio, mutta virkailja katsoi onneksi sormien läpi tämän lapsuksen.

Vaihe 4 -- Käännöstoimisto: Seuraavaksi tulee suunnata paikallisen liikenneviraston sertifioimaan käännöstoimistoon. He ottavat vastaan suomalaisen ajokorttisi (ja kopiot! Aina kaikesta kopiot!), ja sadan yuanin maksua vastaan lähettävät postissa kahden päivän kuluessa notarisoidun kiinankielisen käännöksen ajokortista. Käännöksessä oli muutamia pikkuvirheitä, mutta nimi oli sentään oikein eikä esim Ajokortti Körkort.

Vaihe 5 -- Ajoneuvovirasto, osa 1: Kaikki paperit kansioon ja tiskille. Sitten alkaa tentti: dokumentti A? - On. Kopiot? - On. Leimattuna ja kaksin kappalein? -Kyllä. Jos kaikki paperit ovat kunnossa, paperit palautetaan sinulle, tietosi kirjataan tietokoneelle, ja sinut ohjataan sisäänkäynnin viereiseen matalaan rakennukseen. Wuxin ajoneuvovirasto on muuten valtava kompleksi

Vaihe 6 -- Ajoneuvovirasto, osa 2: Sitten tehdään terveystarkastus. Hinta oli luokkaa 10 yuania. Osa yksi, näkötesti ilman laseja. Osa kaksi, värinäkö. Reputin jälkimmäisen ja jouduin palaaman myöhemmin takaisin kun lääkäri oli paikalla. Lääkärisetä haastatteli minua muutaman minuutin, näytti kuviota ja sanoi: "eikös tässä ole ysi? Ja tuossa on seiska?". Jep. Sitten leimat papereihin ja yläkertaan. Seuraavaksi otetaan kuva, jossa kädet on kaulalla. Kuvasta näkyy siis, että kaikki sormet ovat tallella. Tämän jälkeen tulostetaan ja leimataan terveystarkastuskertomus. Takaisin tiskille!

Vaihe 7 -- Ajoneuvovirasto, osa 3: Näytä kaikki proopuskat vielä kerran, ja lisää nipun päälle leimattu terveystarkastus. Saat uuden lippulapun ja ohjeen mennä takaisin siihen samaan sivurakennukseen kuin edellisessä vaiheessa. Taas yläkertaan, mutta nyt portaista vasempaan. Otetaan virallinen ajokorttikuva. Ei niitä vaiheessä 1 otettuja kuvia mihinkään tarvittu. Seuraa lyhyt keskustelu:
- Auton ajokortti...Käsi- vai automaattivaihteinen ajokortti?
- Käsivaihteinen. Voinko saada myös moottoripyöräkortin?
- En minä tiedä mistä moottoripyörälupia anotaan. Minä teen kortteja vain autolle.
- Kiitos, auto riittääkin oikein hyvin.
Lopuksi saat leimatun todistuksen siitä, että kuva on tallennettu järjestelmään.

Vaihe 8 -- Ajoneuvovirasto, osa 4: Takaisin tiskille! Nyt kaikki pitäisi olla kunnossa. Saat täytettäväksi ajokorttihakemuksen. Ainoa täytettävä kenttä on nimi. Saat siis valita vapaasti nimesi. Lopuksi saat lippulapun, jolla pääset tekemään tentin.

Vaihe 9 -- Opiskelua: Tentissä on 100 kysymystä, joista pitää saada oikein 92. Kysymykset arvotaan noin 1200 kysymyksen joukosta. Tentin voi tehdä englanniksi. Käännökset ovat aika ajoin melko hassuja. Noudattaen hyvää kiinalaista opiskelutapaa, eli siis ulkoa opettelua, hommasta kyllä selviää. Kysymyksissä käydään läpi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Opin muun muassa, että teen juominen ei alenna ajokykyä, korkokengät ovat ajaessa vaarallisia, tunnelista poistuttaessa tulee hiljentää vauhtia ettei päivänvalo sokaise, ja että 50m lähemmäksi palokunnan vesipostia ei saa pysäköidä.

Vaihe 10 -- Tentti: Takaisin ajoneuvovirastoon, lippulappu tenttihuoneen johtajalle. Hän osoittaa tietokoneen sinulle, ja sitten vain kokeen kimppuun. Vieressä on webkamera, joka kuvaa koko ajan naamaa ja näppäimistöä. Tällä estetään vilppi. Pääsin ensi yrityksellä läpi ja sain printin, jossa komeilu tulos 98/100. Viereen iskettiin punainen leima. Viimeinen vaihe: palaa alakertaan, luovuta todisus tiskille ja maksa n. 30 yuanin hallintomaksu. Istu odottamaan. Noin vartin kuluttua tiskille kannetaan uunituore ajokortti. Ei kun tien päälle!

Altaalla

Epäilyksistä huolimatta en ole pelannut Kiinaa vielä läpi. The Great Firewall ja Kiinan internetpoliisit eivät ole myöskään estäneet minua jatkamasta kirjoittelua. Pohdittuani asiaa päädyin siihen lopputulokseen, että tauon syynä on jonkinlaisen tasaisen vaiheen saavuttaminen: kiinalaisten pikku metkut eivät enää ihmetytä, enkä toisaalta koe olevani niin syvällä kiinalaisessa yhteiskunnassa, että voisin tuoda esiin jotakin vallan uutta näkökulmaa.

Jatketaan siis arkilinjalla ja aloitetaan uimahallista. Kiinalaisia kasari- ja ysärilapsia (eikä sitä aiempia sukupolvia) ei ole opetattu koulussa uimaan. Taidon hankkiminen on siis ollut oman aktiivisuuden varassa. Tulokset ovat vaihtelevia. Toisaalta Kiinasta tulee maailmanluokan uimareita, toisaalta mattimeikäläiset käyvät rannalla polevnkorkuisessa vedessä polskuttelemassa facekinin ja pelastuliivien kanssa.

Wuxissa altaita on melkeinpä jokaisen hotellin ja kuntoklubin yhteydessä. Suurin osa on selvästi tarkoitettu enemmän rantatuolilla oleiluun ja ajoittaiseen altaiseen seisoskeluun. Kuntosalillani on juuri tällainen järjestely: lastenallas, pari poreallasta ja näön vuoksi noin 20 m pitkä uintiallas. Ehdoton vetonaula tällä salilla on muuten pikkuruinen sauna (kiuas on Harvian). Kaupungissa on ehkä puolen tusinaa suomalaista. Olen tavannut heidät kaikki näillä lauteilla.

Wuxin Urheilukeskuksen uimahalli tekee poikkeuksen sääntöön. Keskuksesta löytyy kaksi olympiakokoista allasta yleisölehtereineen--ja toki myös ne rantatuolit. Radoilla on todella hyvin tilaa. Useimmiten alkuillasta paikalla on luokkaa viisi uimaria per rata. Allas on uudehko ja puitteet ovat kaikinpuolin kunnossa. Uimarit ovat kohteliaita ja tilaa järjestyy kaikille. Kelpaa siis treenailla!

Saunaa uimakeskuksesta ei löydy. Pukutilat ovat väljät. Suihkutiloissa näkee tilojen monikäyttöisyyden. Hampaiden pesu, kynsien leikkuu ja vaatteiden pyykkäys ovat peruskauraa. Röökiä en ole kenenkään vielä nähnyt suihkussa vetävän.

Ensi kerralla--auton ratissa!

Vaelluksen perusresepti

Monet pakenevat kaupungeista viikonlopuksi luontoon. Kiinalaiset ovatkin melkoisia vaeltajia! Olen käynyt erilaisten porukoiden kanssa neljässä eri provinssissa muutaman päivän retkillä. Kohde ja maasto vaihtelevat, mutta peruselementit matkoilla ovat usein samat.

Kokoontumispaikka löytyy perjantaina helposti, jos tietää ryhmän tunnuksen. Usein retkiä järjestävät enemmän tai vähemmän järjestäytyneet klubit, joilla on toki omat liput ja sloganit. Matka taitetaan bussilla, sillä junaan ei saa viedä puukkoja eikä retkikeittimen kaasuja. Normaalisti lauantain vastaisen yö meneekin bussissa, sillä 5-10 h matkat ovat ihan normaaleja.

Lauantai on vaelluspäivä. Monet käyttävät kävelysauvoja. Noin 25 euron radiopuhelimia on ryhmän vetäjien lisäksi muillakin reissaajilla. Jollain on aina myös tavallinen radio, josta luukutetaan kiinalaista poppia askelia rytmittämään.

Ruokana on nuudeleita. Usein on myös jotain kotitekoisia tarjottavaksi. Hiukan yllättäen kurkku on suosituin välipala vaelluksella.

Lauantai-iltana joko leiriydytään telttoihin tai paikalliseen majataloon. Kummassakin tapauksessa syödään valtava illallinen, yleensä kylän erikoisuuksin höystettynä. Kyytipoikana on baijiu, kiinalainen kirkas, jota kumotaan vyöllä koko päivän roikkuneesta metallikupista.

Sunnuntaina tehdään vielä aamusta pienempi kierros lähivuorilla. Lopuksi haetaan torilta paikallisia vihanneksia ja lähdetään bussilla koti kaupunkia ja väistämättömiä ruuhkia.

Skootteri ei ole lälläripyörä!

Aasiassa, erityisesti Kaakkois-Aasiassa käyneet tietävät, miten hullaantuneita täkäläiset ovat mopoihinsa. Niin ovat kiinalaisetkin, tosin pienellä lisämausteella. Täällä nimittäin polttomoottorillisten moottoripyörien ja skoottereiden rekisteröinti on tehty käytännössä mahdottomaksi. Voimakkaassa hallituksessa on ainakin ylsi hyvä puoli: päätöksiä todella saadaan aikaan. Kun perinteiset mopot kiellettiin muutama vuosi sitten, syntyi aivan uusi bisnes sähköskoottereiden pariin. Teillä huristelee tänä päivänä kiinalaisvalmisteisia sähkömopoja, ja kadunvarsien korjaamot ovat opetelleet sähkömoottoreiden niksit. Tänä päivänä polttomoottorin pärinää ei enää juuri kuule. Autokaistojen ja jalkakäytävän väliin on yleensä rakennettu oma, erillinen kaista fillareille ja mopoille. Todella hyvä ja turvallinen järjestely! Mopokaistata ovat usein tien molemmin puolin, joten liikenne on erittäin sujuvaa. Sähkömopot vaan ovat niin hiljaisia, että tietä ylittäessä on syytä oppia todella katsomaan tarkasti tuleeko sieltä joku vauhtihirmu. Ajovaloa ei ole tapana käyttää, sillä se vie sähköä. Tööttiä sen sijaan kuritetaan armotta. Kypärää kuulemma saatetaan joskus käyttää, jos sataa. Liityin taannoin itsekin sähkömopohurmokseen. Ostin sadalla eurolla noin vuoden vanhan kulkupelin: 46 voltin akku, onnettomat jarrut ja pari kertaa kaadutut muovikatteet. Täydellä latauksella mopo kiihdyttää minut noin 40 km/h nopeuteen ja kestää noin 30 km. Kalliimmissa malleissa on paremmat akut ja moottorit - noin tuhannen euron huippumallilla päästään jo 100 km/h. Latauspaikkoja tuntuu löytyvän oikein hyvin. Korttelissani on latauspaikallinen autotalli mopoille (3e/kk). Samoin supermarkettien pihoissa ja työpaikoilla on usein latauspistokkeet. Yhdellä juanilla saa 10 minuuttia latausaikaa.

Nettipalveluiden ihmemaa

Nettipalvelut ovat Kiinassa huippusuosittuja. Kuka tahansa, joka on eksynyt iltapäiväruuhkan aikaan Xidanin ostosalueelle Pekingissä, ymmärtää miksi netistä on kiva ostaa tavaroita. Käy rautatieasemalla vilkaisemassa jonoja ja jopa kiinankielinen online-lippukauppa alkaa tuntua houkuttelevalta. Jonottaessa tahraantuu aikaa, minkä vuoksi nettiaddiktit kiinalaiset pyrkivät hoitamaan mahdollisimman paljon asioita verkossa.

Shoppailu. Taobao on nettikauppojen ehdoton ykkönen, ikäänkuin kiinalainen eBay. Vedenkeittimen saa vitosella. Kauko-ohjattavan, kattoja ja seiniä pitkin kiitävän pikkuauton noin kympillä. iPhonen kameran asennustarvikkeineen ja ohjeineen myös noin kymmenellä eurolla. Kaikki kotiinkuljetettuna ja usein ilman toimitusmaksua. Huijareita ei ole kovin paljoa liikkeellä. Kokenut shoppailija valisti minua: "Kauppiaan rating pitää olla vähintään 4.9 / 5. Sen huonommista ei kannata ostaa". Toisin sanoen, myyjän pitää saada liki jokaisesta kaupasta täydet viisi tähteä tai asiakkaat kaikkoavat. Taobaon kauppiailta saakin vastauksen usein muutamassa minuutissa.

Taobaosta voi ostaa lähes kaikkea. Intian rautateiden junalippuja, tehtaiden sekundatuotantoa, naurettavan kalliita tuontituotteita. Myypä eräs pekingiläinen tyttö myös "aikaa". Häneltä voi ostaa vaikka tunnin ja toimituttaa juoksevia asioita. Lisää Taobaon ihmeellisestä maailmasta täällä: http://taobaofieldguide.com/

Taobao ei ole ainoa palvelu. Muita mainitsemisen arvoisia JD ja Yi hao dian. Eri kaupoilla on hieman eri painopisteet. JD myy elektroniikkaa ja Yi hao dian on keskittynyt ruokatarvikkeisiin. Tuntui muuten erikoiselta ostaa juustoa netistä. Emmental toimitettiin Shanghaista seuraavana päivänä kylmägeelipussiin ja eristettyyn laatikkoon pakattuna. Tuttuni ostavat vessapaperinkin netistä.

Kiinalaiset ovat ruokahulluja, mikä selittää Dianpingin suosion. Palvelu listaa ravintoloita, ja käyttäjät voivat jättää kommentteja. Groupon on Suomessa suosittua, mutta pientä verrattuna Tuangoun listauksiin. WoChaCha tarjoaa viivakoodiskannerin, joka etsii kyseisen tuotteen useista nettikaupoista ja tarjoaa hintavertailun.

Facebook, Twitter, tämä blogi ja monet muut länsimaiset sosiaalisen median palvelut ovat Kiinassa estetty. Niiden asemesta kiinalaisilla on omat palvelunsa. Weibo korvaa Twitterin, RenRen Facebookin ja WeChat WhatsAppin (joka tosin toimii Kiinassakin). Näistä varsinkin WeChat on osoittautunut todella toimivaksi palveluksi. Uusia kavereita voi etsiä kaikilla ohjelmilla. WeChatilla voi katsella kuka on lähistöllä tai vaikkapa ravistaa puhelintaan samanaikaisesti sinun kanssasi.

11.11. on sinkkujen päivä. Jostain syystä siitä on tullut synonyymi kauppojen alennusmyynnille. Monet Taobao-kauppiaat myyvät tuotteitaan suurilla alennuksilla. Viime vuoden sinkkupäivän shoppailu tuotti maailmanennätyksen: kiinalaiset ostivat monia palveluja hallinnoivan Alibaban kaupoista vuorokauden aikana tavaraa 5.75 miljardilla dollarilla. Postilähetyksiä kertyi 152 miljoonaa.

Kuuminta Kiinassa on nyt sijoittaa rahoja nettipalveluiden kautta. Pankki tarjoaa korkoa 2-3%, mutta Zhifubao (Kiinan PayPal) tarjoaa noin 6%, ilman minimisijoitusaikaa. Kun palvelu lanseerattiin, kekseliäimmät hankkivat kymmeniä luottokortteja ja pankkilainoja, sijoittivat limitin verran kuun alussa, ja maksoivat aina kuun lopussa luottokorttilaskun pois. Seuraavana päivänä rahat siirrettiin taas korkoa kasvamaan. Huhut kertovat tällä tavoin hyville tuotoille päässeistä. Sittemmin luottokortilla sijoittaminen on kielletty ja tehty teknisesti vaikeaksi.

Maksuliikenteen välittäminen on selvä trendi. WeChatin kautta voi muun muassa maksaa taksin. Taksi tietysti kutsutaan kännykkäohjelmalla, joka välittää sijaintisi, päämääräsi ja mahdollisen tippisi lähistön taksikuskeille.

Minulle nettipalvelut ovat suuri helpotus, sillä netissä en erotu massasta samalla tavalla kuin torilla. Saan paikallisen hinnat ja hyvän palvelun. Eikä tarvitse aina tingata. Tosin sekin onnistuu: kollegani tinkasi taannoin minulle 5 yuanin alennuksen toimitusmaksusta; kun kerran myyjällä on live-chat, niin voihan sitä aina kokeilla.

Tahdon

Työkaverini kutsui minut häihinsä. Huippua! Homma toimii näin. Ensin hankitaan 红包 (hongbao, punainen kuori). Kuoreen laitetaan rahaa lahjaksi hääparille. Summa riippuu siitä, miten läheisiä olette. Ohjenuorana on, että summan tulisi kattaa sinun (ja mahdollisen avecisi) häälounaskulut. Kuoreen on tärkeä kirjoittaa nimi, sillä hääpari tekee listan hongbaon antaneista ihmisistä. Kun he sitten menevät naimisiin, on odotettavissa vastavuoroinen punainen kuori.

Hääseremoniat alkoivat sunnuntaiaamuna kello seitsemän. Kello kahdeksan on hyvä olla morsiamen kotona, sillä kahdeksan on hyvä numero. Morsiamen ystävät ja perhe tekevät barrikadin ovelle, ja sulhasen ja bestmanien pitää lahjoa tiensä läpi hongbaolla ja erilaisilla esityksillä. Kun morsian on saatu mukaan, matka jatkuu pariskunnan yhteiseen kotiin.

Pihatie on aseistettu erilaisin paukkupommein. Syytä mekkalaan en tiedä, mutta ääntä ja savua kyllä lähti. Niiden saattelemana pariskunta astelee punaista mattoa pitkin asuntoon.

Asunnossa tarjoiltiin kiinalaisia suupaloja, joista helpoiten suomeksi kääntyy keitetty kananmuna. Muna tarjoillaan ilman mitään mausteitä tai liemiä. Voitte arvailla symboliikkaa. Kaikki vieraat tuntuivat käyvän makuuhuoneessa ihailemassa vuodevaatteita. Kiinan punaista ja silkkiä. Poislähtiessä talkkari naureskellen lakaisi ilotulituksen jälkiä kadulta.

Varsinainen isomman joukon juhla järjestettiin hotellin konferenssitilassa, minne oli aseteltu yltäkylläisesti kukkia ja koristeita. Keskelle salia oli jopa rakennettu korotettu käytävä, hieman samaan tapaan kuin meidän kirkoissa oleva keskikäytävä.

Juhlalounas oli sekoitus länsimaisia ja kiinalaisia perinteitä. Puheita pidettiin, pari asteli korotettua kujaa pitkin estradille, juontaja viihdytti vitsein ja pelein. Pariskunnan vanhemmat olivat hyvin paljon esillä seremonioissa. Lavalla oli kolme kynttilää. Avioparin vanhemmat sytyttivät ensin alemmat, minkä jälkeen pari yhdessä sytytti korkeimmalla olevan kynttilän. Päälavan taustana oli valtava videotaulu, missä pyöri parista otettua kuvia. Saippuakupliakin oli!

Lounas oli kuin hulppea päivällinen. Ruokalajeja en laskenut, mutta puolitäytenä pöydästä ei päässyt lähtemään. Kattaus oli tietenkin punasävyinen. Kattaukseen kuului myöskin muutama aski kallista tupakkaa, millä osoitetaan arvostusta vieraita kohtaan. Vieraat pukeutuivat kuin tiistai-iltana ostarille. Farkut ja kauluspaita oli yleisin asu. Takki ja solmio saivat lähteä aika vikkelään kun huomasin, että vain sulhanen on puvussa.

Näissä häissä oli kuulemma sekoitus perinteistä ja modernia. Trendinä on, että hääjuhlaa jatkuvasti yksinkertaistetaan. Perinteisiin, päiväkaupalla kestäviin kinkereihin kun ei vaan ole enää aikaa. Missä se "Tahdon." sitten sanottiin? Tietojeni mukaan pari oli jo aiemmin käynyt maistraatissa allekirjoittamassa paperin. Siihen ei liittynyt mitään sereminoita.

Hississä

Olenkohan koskaan nähnyt kenenkään painavan koto-Suomessa hissin "ovet kiinni" -nappia? Ei se ainakaan kovin yleistä ole. Eihän sen napin renkuttaminen matkaa juuri jouduta.

Kiinassa tuo nappi sen sijaan on suurella kulutuksella. Nappuloita lähimpänä seisovan henkilön kunniatehtävänä on ripeästi ihmisten poistuttua rämpyttää tuota namiskaa. Siinä voi näet säästää sekuntikaupalla aikaa. Tein muutaman kokeenkin: jos seison oven vieressä ja painan tuota taianomaista nappia, saan hyväksyviä nyökkäyksiä. "Katos vaan, osas." Jos seison paikallani muina miehinä noin 50% kerroista joku kurkottaa tuhisten toiselta puolelta hissikoria napille. Yleensä silloin ovet jo sulkeutuvat. Toisella puolella kerroista saan seurata vaivautuneita, katossa vaeltelevia katseita.

Epäluuloisuus hissien ohjauslogiikaan näkyy myös siinä, että kerroksessa harmillisen usein "varmuuden vuoksi" painetaan sekä ylös- että alaspäin nuolia. Sitten kun ovi aukeaa aletaan, kiinalaiseen tapaan ei kovin hillityllä äänenvoimakkuudella, tiedustella korin kulkusuuntaa.

Pekingissä kerrostalossani oli hissipalvelija. Pienen hissin yksi nurkka oli kalustettu pienellä pöydällä, jakkaralla ja puhelimella. Se oli hissinhoitajan toimipiste. Sisään astuvilta asukkailta tiedusteltiin päätepysäkki, minkä jälkeen hän operoi ohjauspaneelia. Ehkä sillä oli tarkoitus välttää näitä arkipäivän kiusallisia hissiongelmia.

Kiinalaisturisti

Paljon puhutaan siitä, minkälaisia vierailijoita suomalaiset ovat Eestissä. Tai brittituristit missä tahansa. Jokaisella kansalla taitaa olla omat erityispiirteensä ulkomaille matkatessa. Niin on kiinalaisillakin.

Kävin äsköttäin työasioissa kiinalaisten kollegoiden kanssa Intiassa. Matkalle valmistautuminen alkoi kuukausia etukäteen: viisumi-, lääkehuolto-, turvallisuus-, rahanvaihto- ja kielikysymykset käsiteltiin hyvin perinpohjaisesti. Sen ymmärtää, sillä kovin monet kiinalaiset eivät juokse jatkuvasti ulkomailla. Kotimaan matkailu elää ja voi hyvin täällä.

Oli hauska tarkkailla miten kollegat reagoivat uuteen ympäristöön. Muutamat huokaisivat ääneen helpotuksesta kun hotellin taksi kaarsi aulan eteen. Selvisimme lentokentältä ja intialaisittain englantia puhuvista tullivirkailijoista, jotka eivät tahtoneet ymmärtää kiinalaisten haluavan asioida hänen tiskillään yhtenä pallona. Mutta onkohan tässä viiden tähden hotellissa lämmintä vettä? Ei peseytymistä varten, vaan nuudeleita.

Ruokapuoli oli nimittäin yksi kynnyskysymyksistä. Intialaiset kollegat olivat panneet parastaan ja tarjoilivat melko juhlavia lounaita ja illallisia. Silti toisella korvalla sai kuunnella kiinalaisten kinausta siitä, mikä ruoka todennäköisimmin sopii heille. "Kiinaan tulevien turistien ei ainakaan tarvitse olla huolissaan mistään vatsataudeista", yksi tokaisi.

Reissun loppua kohden monilla kuitenkin asenne muuttui. Paikallinen taksi ei ollutkaan enää pelottava, vaan kiva elämys. Intialainen sapuska alkoi maistua. Tai ainakin siitä osattiin kieltäytyä kohteliaammin kuin tyrkyttämällä omaa nuudelipurkkia. Pienellä vaivalla intianenglantikin alkoi taittua. Kaikki vieras ei ollutkaan enää automaattisesti pelottavaa, pahaa ja huonompaa kuin kotimaassa.

Suurella osalla kiinalaisista ei ole ollut juuri mahdollisuuksia tutustua omakohtaisesta maailmaan Kiinan ulkopuolella. Siitä se pieni arkuus vierasta kohtaan ja oman kulttuurin pönkittäminen vain johtuu. Tutustumalla muihin maihin maailmankatsomus avartuu yllättävillä tavoilla ja yht'äkkiä maailma tuntuukin paljon pienemmältä. Niin kiinalaisille kuin meille muillekin.

Parinhakua

Avioliitto on Kiinassa vakava juttu. Se ei ole vain kahden yksilön välinen asia, vaan oikeastaan kahden perheen, jopa kahden suvun, välinen järjestely. Niinpä kumppanin valintakaan ei ole pelkästään sinun asiasi, vaan myös vanhemmillasi on sanansa sanottavana. Ja usein se sana painaa.

Naimisiin olisi hyvä mennä noin 26-vuotiaana. Muuten on vaara, erityisesti naisilla, jäädä "ylimääräiseksi". No, eihän asia enää nykyään ole näin yksioikoinen. Kaupungissa asuvat nuoret aikuiset eivät ole iästä yhtä huolissaan kuin vanhempansa. Niinpä lasten ja vanhempien välille voi alkaa syntyä kitkaa kun ikä alkaa lähestyä kolmeakymmentä. Perinteisesti siinä tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa: joko painostetaan avioliittoon nykyisen kumppanin kanssa, tai kumppanin puuttuessa aletaan metsästää sopivaa kandidaattia.

Mistä paria voisi sitten hakea? Kaveripiiri on tietysti klassikko täälläkin, mutta erityisen suosittua on internetin käyttö. Lähes kaikissa viestintäohjelmissa on toiminto, jolla voi katsella ketä on lähellä ja ottaa helposti kontaktia. WeChat on melko viaton, MoMo (englanniksi "stranger") ehkä ei niinkään. Kiinalaisessa Twitterissä eli Weibossa on myös tämä toiminto.

Mutta osattiin sitä ennen internetiäkin! Perinteinen keino nimittäin on laittaa pojan/tytön tiedot paperille ja painella viikonloppuna torille jututtamaan muita samassa tilanteessa olevia vanhempia. Mikäli vanhemmat pääsevät sopuun, voidaan kontaktit välittää jälkikasvulle. Eräs paikallinen kaverini kertoi äitinsä järjestävän hänellä keskimäärin kahdet sokkotreffit viikossa.

Kiinassa väkeä riittää, joten nämäkin markkinat ovat melko suuret. Viikonloppuna Shanghain aviomarkkinoilla oli kuhinaa. Paikalla oli ihmisiä kuin muurahaisia tarkastelemassa tuhansia pikkuilmoituksia. Alla on muutama kuva ja pari vapaasti käännettyä ilmoitusta.

"Shanghailainen nainen, s. 1982, 160 cm, alempi tutkinto, kuukasipalkka 7000 yuania, lyhyt avioliitto takana, nuorekas ja hyvä luonne. Haetaan miestä: Shanghailainen, n. 175 cm, vähintään alempi tutkinto, asunto, vakityössä, max. 5 v vanhempi."

"Shanghailainen nainen, s. 1986, 168 cm, töissä mainostoimistossa, alempi tutkinto. Palkka 500 yuania, oma asunto. Haetaan miestä: yli 175 cm."

Valkokaulus

On cool olla sisätöissä. Se on uutta Kiinaa ja ihan niinkuin lännessä. Eihän kukaan halua olla ulkohommissa eikä ainakaan näyttää siltä. Mutta miten kertoa kaikille olevansa sisätöissä?

Ulkona iho päivettyy inhasti. Päivävarjolla sekä rannalla pidettävällä "face-kinillä" (kts. toissakirjoitus) saa kätevästi estettyä rusketuksen. Ihan kuin konttorityöläisellä! Vaalea iho ei tosin ole aasialaisille mikään uusi villitys. Siinä missä lännessä myydään itseruskettavia voiteita täällä kaupataan ihoa vaalentavia valmisteita.

Sisätyöpäivän jälkeen on kiva mennä kävelyllä ja hakemaan torilta kananjalkoja. Maatyöläiset pukeutuvat palttooseen ja haalareihin, mutta kunnon oloneuvos painelee kadulle pyjamassa. Näkevät sitten muutkin miten meillä on varaa olla jouten eikä ole naama noessa.

Konttorihommissa eivät myöskään kynnet kulu. Olen useasti törmännyt miehiin, joilla on yksi tai muutama kynsi valtavan pitkiä. Olen kuullut ilmiölle useita selityksiä. Yksi: Pitkällä kynnellä on kätevä raapia niskaa. Kaksi: pitkät kynnet korostavat sitä, ettet ole ulkotöissä. Kolme: Sähkösuunnittelijan on kätevä ko. sormella osoittaa piirikaavoista hiuksenohkaisia kytkentöjä tarkasti. Mene ja tiedä.

Tapakasvatusta

Alkuviikosta olin konferenssissa, johon kokoontui meitä nuoremman polven edustajia eri puolilta firmaa: kaivostekniikasta suihkumoottoreihin ja MRI-skannereista vetureihin.

Ensimmäisen päivän jälkeen ohjelmaan tuli yllättävä muutos. Konferenssin vetäjä päätti pitää tapaluennon, eli miten toimitaan kansainvälisessä ympäristössä. Vaikka suurin osa liittykiin kiinalaisiin tapoihin, ehkä jotakin kolahtaa suomalaisillekin.

Ruokapöydässä:

• Ruoka suussa ei saa puhua.
• Pöytäseurueen kanssa pitää osata keskustella. Myös entuudestaan tuntemattomien kanssa. Huutamiseen ei kuitenkaan ole tarvetta
• Mikä menee suuhun myös pysyy siellä.

Presentaatiossa, luennoilla ja vastaavissa tilaisuuksissa:

• Yleisössä ei saa nukkua. Puhuja näkee sinut kyllä.
• Myöskään puhelinta ei räplätä.
• Muistiinpanoja sen sijaan on hyvä kirjoittaa. Tai ainakin teeskennellä kirjoittavansa.
• Hymyile ja nyökkäile välillä. Kuuntele tai teeskentele kuuntelevasi.
• Kysymyksiä on oltava. Kirjoita pari kysymystä etukäteen tai viimeistään esityksen aikana.

Lisäksi sivuttiin kättelytekniikkaa ja teknologiaprojektien esittelyä yleiskielellä. Kuulostaako lapsellisen helpolta?

Miksi näihin asioihin käytettiin aikaa? Tuliko meistä parempia teknologiaosaajia? Tämä on kansainvälistä yrityskulttuuria. Jos mussutat ruokaa suu auki ja huutelet naapuripöytiin, ei auta selittää että kotona Kiinassa näin on tapana tehdä. Samoin suomalaisuuteen on turha vedota kun kokouksen jälkeen kysymysten aikaan istuu kädet puuskassa tuijottamassa kattoa. Toimitusjohtajan puheen ohi nukkuneen ei ehkä kannata odottaa ihmeitä urakehityksen suhteen, vaikka koodia viljelisi kuinka notkeasti.

Hyvillä tavoilla ja etenkin taidolla lukea sosiaalisia tilanteita tekee ihmeitä. Näin voi rakentaa omaa brändiä ja tulla muistetuksi hyvällä tavalla. Maassa maan tavalla toki pätee, mutta fiksumpi osaa joustaa.

Seuramatkalla

Herätyskello pärähtää 5:45. Hotellihuoneessa on tunkkainen ja kostea ilma. Matkanjohtaja ilmoitti illalla, että bussi hakee meidät kuudelta hotellista lentokentälle. Minä istun lähtovalmiina sängyn päädyssä, huonetoverini haukottelee ja selittää: "Ei se sitä tarkoita, että oikeasti kuudelta lähdettäisiin. Mennään nyt ainakin ensin aamupalalle."

Tavallaan helpotun. Alkuperäisellä aikataululla lentokentällä odottelua olisi näet varsin mukavat neljä tuntia. Matkalla Wuxista Sanyaan kentällä oli odotteluaikaa varattu mukavat kolme tuntia. Kiva kun joku muu on tehnyt järjestelyt ja aikataulut.

Syksy on lomaaikaa. Ensin on zhongqiujie, eli keskisyksyn juhla. Joka juhlalla on oma ruokansa, ja syksyllä kuukakut, jos tuo nyt on oikea käännös moon cakelle, ovat todella in. Leivokset pakataan mitä koreimpiin paketteihin ja niitä annetaan sukulaisille ja yrityslahjoina. En kovin perusta ko. herkusta, mutta tänä vuonna tarjolla oli myös jäätelötäytteisiä versioita ja ne kyllä toimivat.

Vietin kuukakkujuhlaa työpaikan järjestämällä matkalla kiinalaisten tropiikkiin, Hainaniin. Kaupunki itsessään ei juuri vakuuttanut, ellei kala- ja äyriäisruokia lasketa. Ensin ostetaan torilta kalat, katkaravut yms., minkä jälkeen haetaan ravintola, joka valmistaa ne ruuaksi. Näppärää ja huokeaa.

Yhden päivän vietimme pienellä saaralle Hainanin kainalossa. Heti aamusta lautalle johtavassa jonontapaisessa muodostelmassa oli satoja ihmisiä. Saarella sai harrastaa monenlaista vesiurheilua sukelluksesta vesijetteihin. Kävimme kaverin kanssa pinnan alla katsomassa muovipusseja ja kahta meduusaa. Samalla ihailin kiinalaista rantamuotia. Kauden kuumin juttu on "face-kini".

Osa rannoista oli hotellin yhteyteen rakennettuja. Rantatuoliparin sai vuokrata kohtuullisella 40 euron tuntitaksalla. Kaupan päälle pari pulloa vettä ja valokuva. Sama meininki oikeastaan leimasi koko pikkusaarta sekä Sanyaa. Kohtuuttomat hinnat kohtuuttoman heikoista rannoista ja fasiliteeteista.

Viimeisenä iltana kävimme ostamassa tuliaisia. Hedelmät Hainanissa ovat ensiluokkaisia. Pitkän tinkaamiseen jälkeen teimme kaupat: 9 hengen porukkamme osti mukaan rapiat 150 kiloa mangoja. Hedelmät pakattiin lentorahtia varten ja riksakuski kelkkoi lastin hotellille.

Ensi kerralla, jos sellainen tulee, suuntaan ehdottomasti saaren sisäosiin, missä asuu saaren alkuperäisiä asukkaita. Rantalomille parempia paikkoja löytyy naapurimaista.

Tieto on valtaa

Tieto on valtaa. Sitä säännöstellään ja varjellaan kuin pian loppuvaa luonnonvaraa konsanaan. Parasta on, jos alaiset tietävät vain sen, mitä he tarvitsevat työnsä tekemiseksi eikä yhtään enempää. Informaatiopihtauksella on mielenkiintoisia vaikutuksia eloon.

Istuin taannoin kuuntelemassa erään johtajan ajatuksia tulevaisuudesta. Hieman yllättäen koin ymmärtäväni puheen sisällön. Jälkeenpäin tajusin, että eihän hän oikeastaan sanonutkaan mitään, pyöritteli vain sanoja. Kollegani tulkitsi puheen minulle: ei se ole tärkeää, mitä sanottiin, vaan se, mitä ei sanottu. Puhetta jokainen sai sitten tulkita omalla tavallaan ja päätellä näistä pienistä vihjeistä kyseisen herran ajatuksia.

Tulkintoja asioiden kulusta onkin kiva vertailla kavereiden kanssa, ja tämä johtaa laajamittaiseen juoruiluun. Kiinalaiset ovatkin melkoisia ihmistutkia. Eräällä lounaalla jätin yhden ruokalajin pienemmälle huomiolle kuin muut. Seuraavalla viikolla täysin eri ihmiset tarjoutuivat tilaamaan lounaan Subwaysta, sillä he olivat kuulleet etten pidä kiinalaisesta ruuasta.

Sama kuvio isommassa mittakaavassa: noin kuukausi sitten Wuxissa korealaisella puolijohdetehtaalla sattui onnettomuus. Lähialue evakuoitiin ja musta pilvi leijaili naapuruston ylle. Tunnin sisään kuulin muun muassa, että:

1. Pilvi on myrkyllinen.
2. Kaupunki pitää evakuoida kokonaan. Jonkun setä on tehtaalla ja sanoi niin.
3. Suzhou on turvallinen. Ehkä.
4. Kaikki on OK, palo on sammutettu.
5. Televisiossa iltauutisissa annetaan lausuntoja.

Kiireisimmät olivat jo napanneet selviytymispakkauksensa ja painelleet lähikaupunkeihin. Kolmen tunnin jälkeen levisi tieto, että kaikki onkin OK. Varma tieto. Sillä hetkellä tajusin, miten hienoa on kun voi luottaa viranomaisten tiedotukseen.

Kortensa kekoon kantaa myös koulutusjärjestelmä. Venäjällä opettelimme ulkoa differentiaaliyhtälöiden ratkaisuyritteitä sen sijaan että yhtälöitä olisi sovellettu erilaisiin ongelmiin. Kiinassa mekaniikkasuunnittelija ei voinut suunnitella suojakuorta piirikortille ennenkuin jokainen pienikin yksityiskohta oli selvitetty. Jos teet työsi ja homma menee mönkään, se on pomon vika. Jos olet ottanut omia vapauksia, olet itse tulilinjalla.

Koukeroisella viestinnällä on ehkä helppo pitää joukot kurissa ja langat käsissä, mutta tehokasta se ei missään nimessä ole. Teknologia kehittyy Kiinassa kovaa vauhtia, ja ympärillä alkaa olla painetta kopioinnin sijaan kehittää jotakin uutta. Mutta milläs kehität uutta teknologiaa kun koko elämän ajan on teroitettu, ettei oman tontin ulkopuolelle ole menemistä.

Tik-tak tik-tak

Kiinassa kaikki on erilailla. Aikaa lasketaan kuukalenterin mukaan kahden viikon pätkissä, jotka on nimetty vuodenajan mukaan. Viime viikolla oli 處暑 (chushu), eli kuumuuden loppu. Toivoa sopii. Tulin viikoksi Pekingiin koulutukseen, ja täällä ainakin hiki virtaa edelleen kuin laimeassa saunassa.

Iän ilmaiseminen on niin ikään hankalaa. Vastasyntynyt on täällä yksivuotias. Siis Pohjois-Kiinassa. Sichuanissa aloitetaan nollasta. Nolla on "oikea ikä" ja yksi on virtuaalinen ikä. Virtuaalista ikää lasketaan, koska niin on tapana. Kaiken kukkuraksi jotkut laskevat syntymäpäiviään kiinalaisen kalenterin mukaan ja toiset lansimaalaisen.

Konttorillakin on erilainen aikakäsitys. Kokoukset eivät ala ja lopu minuutin tarkkuudella, vaan enemmänkin toimivat tilanteen ja olosuhteiden mukaan. Aloitetaan kun kaikki ovat paikalla ja lopetaan kun asiat on käsitelty. Toimintatavat ovat erilaisia, mutta eivät sen huonompia tai tehottomampia kuin mitä Suomessa tehdään, vain erilaisia. Tässäkin systeemissä oppii kyllä uimaan, ja silloin asiat alkavat sujua.

Kuukalenterin ystävänpäivä

Kesän selkä on taitettu. Yöllä laskee jo alle kolmenkymmenen ja iltaisin on ollut mukava tuulenvire. Taisin ehtiä sopeutumaan tähän ilmanalaan, sillä ajoittain tuntuu jopa kolealta.

Tiistaina Kiinassa vietettiin ystävänpäivää. Siis kiinalaisen kalenterin mukaan. Varmuuden vuoksi juhlintaa on myös kansainvälisen tavan mukaisesti helmikuulla. Pähkinänkuoressa homma menee niin, että pariskunnat varaavat kaupungin kaikki ruokaravintolat selä kaikki liput kaikkiin elokuviin. Suklaa on yleisin lahja, mutta kukat kuulemma toimivat myös. Naimisiinmenon jälkeen työkaverini mukaan saa ottaa rennommin eikä tarvitse (saa?) miettiä päätä puhki persoonallista ja oivaltavaa lahjaa hakiessa.

Sinkuilla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on kasata muut sinkkukaverit ja painua yöelämään unohtamaan asioden tila. Kiinalaiset eivät viikolla lähde ulos kovin helposti, mutta tämä ilta on poikkeus. Toinen vaihtoehto on vuokrata tyttö- tai poikakaveri. Vuokraaminen voi olla enemmän (vanhemmille todistekappale että hyvin menee) tai vähemmän (kaverin kanssa illalliselle) tosissaan tehty järjestely.

Sinkuilla on muuten oma juhlapäivänsä. Marraskuun 11. Eli ykkösten päivänä vietetään sinkkupäivää, jolloin toistuu ystävänpäivän kuvio. Yksi ero kuitenkin on: 11.11. kaupoissa on isot alennusmyynnit, joten naispuoliset kaverini kuulemma viettävät päivän mieluiten jäätelöä syöden nettikaupoilla.

Olen muuten hieman treenannut alan sanastoa ja tänään opin, että kiinalaista rakkautta on kolmea sorttia:

1. 爱情 (ai qing) - romanttinen rakkaus esim. aviopulisoiden välillä

2. 友情 (you qing) - rakkaus ystäviä kohtaan

3. 亲情 (qin qing) - rakkaus vanhempia ja perheenjäseniä kohtaan.

Kiinan kielestä

Tulinko juuri pitäneeksi yli kuukauden tauon kirjoittelusta? Huh, pahoittelut siitä. Täällä oli lähes koko toukokuun ajan erinäisiä vierailijoita, mikä oli todella mahtavaa, mutta valitettavasti harvensi hieman kirjoittelutahtia. Enpä latailekaan tällä kertaa kasaa lomailukuvia, vaan kirjoitan kiinan kielestä.

Minua paremmin tuntevat tietävät minun suhteeni kielten opiskeluun. Kiinan kieli antaa huikeat mahdollisuudet etymologisiin pohdiskeluhin sekä yhden jos toisenkin epätoivon hetken. Pontevallakin opiskelijalla meinaa motivaatio hukkua välillä. Alla muutama kiinan koukero.

Kiinaa voi kirjoittaa merkkien lisäksi pinyin-järjestelmällä latinalaisilla aakkosilla. Esimerksi 安 on pinyiniksi "an". Toonin eli äännekorkeuden voi merkata mukaan joko erilaisilla aksenteilla tai laittamalla numeron perään. Pinyin helpottaa merkkien ääntämisen opettelua. Monista kielistä poiketen näistä merkeistä ei näet voi päätellä ääntämistä! Eli joka merkin kohdalla pitää opetella kirjoitusasu, ääntäminen ja tooni sekä merkitys. No ei siinä vielä mitään, mutta yhdellä merkillä voi olla useita äänneasuja. 行 voi olla "xing" tai "hang". Huh.

Merkkejä kirjoitetaan tietokoneella yleensä pinyinin avulla. Kun kirjoitan esimerkiksi "ping", kone tarjoaa liudan merkkejä, joista numeroilla valitaan oikea. Vaihtoehtoja ovat mm. 平，凭，瓶...Eli vaikka näet yksittäisen merkin, et välttämättä tiedä miten se luetaan! Merkeissä on eri määriä vetoja: on helppoja, kuten 大 (iso) ja 三 (kolme), ja sitten on hieman kimurantimpia, kuten 餐 (ruoka) ja 鹰 (kotka). Koitapa lukea jälkimmäisiä pienemmällä fontilla. Huh.

Kiinan kieli on todella vahvasti kontekstisidonnaista. Merkeillä voi olla useita merkityksiä, ja vasta lauseyhteys kertoo, mistä on kyse. Runoilijoille tämä onkin täydellinen kieli. Insinööritieteissä suosisin sen sijaan vaikka saksaa. Siinä kielessä on joka sanalle tarkoin asetettu paikka, muoto ja merkitys.

Yksittäinen merkki vastaa yleensä yhtä ajatusta tai asiaa. Esimerkiksi 火 tarkoittaa tulta. Merkit ovat kuitenkin pari tuhatta vuotta vanhoja, ja silloin ei esimerkiksi tietokoneelle ja junalle hoksattu tehdä omia merkkejä. No, yhdyssanat avuksi! Tietokone on tietty 电脑 eli sähköaivo ja juna on 火车 eli tuliauto. Yhdyssanoissa vasta onkin opettelemista: vaikka osaat lukea merkit, niin sähköaivo ei silti välttämättä aukea.

Eikä se tähän lopu. Sitten on puhekieli ja slangi. Yhdyssanoja lyhennellään lukemalla vain ensimmäinen merkki, esimerkiksi: Pekingin yliopisto - 北京大学 (Beijing daxue) muuttuu muotoon 北大 (beida). Näiden kanssa vielä pärjää, mutta sitten tulevatkin vastaan 二百五 (numero 250), 牛 (lehmä) tai 打醬油 (soijakastike). Oikeat merkitykst ovat aika kaukana alkuperäisistä. Laitetaan samaan paragraafiin vielä sekin, että eripuolella maata merkit äännetään eri tavoin. Shanghain kiina ja Pekingin kiina kuulostavat etäisesti samalta kieleltä. Huh ja huh.

Tällaisessa suossa tarvotaan. Mutta on sitä edistystäkin tullut. Päivät vietän töissä, joten liiemmin ei ole aikaa opiskelulle valitettavasti jäänyt. Nyt, kymmenen kuukauden jälkeen, hallussa on reilut 300 merkkiä ja noin tulplasti sanoja. Puhe luistaa jo taksi-ravintola-supermarketti -akselilla. Kesälomien jälkeen käyn suorittamassa HSK-tasokokeen 3/6, ja siitähän on suunta vain kohti (hyvin) kaukana häämöttävää 流利 eli sujuvaa kiinaa.

Wuxi, olkaa hyvät!

Wuxi. Suoraan käännettynä: ilman tinaa. Tinan sijaan kaupungissa on paljon kivoja pikku kanavia. Niissä tosin ei ole järin puhdasta vettä. Kanavat polveilevat läheisestä Taihu-järvestä. Nimi tarkoittaa suurta järveä, ja suuri se onkin! Uimisesta tässä pienessä sisämeressä ei kuitenkaan kannata haaveilla.

Taihun rannoilla ja kanavien vierillä on kuitenkin kivoja maisemia, ja veden läsnäolo antaa kaupungille erilaisen tunnelman kuin mitä oli esimerkiksi Pekingissä.

Jotkut paikalliset kosmopoliitit halveksuvat Wuxin viikonloppuelämää siinä määrin, että viettävät kaikki vapaapäivänsä Shanghaissa. Ja mikäs siinä on viettäessä: Harmonia-luokan junat vievät Shanghain päärautatieasemalle alta aikayksikön. Pikkumatkan päässä ovat myös Suzhou, Hangzhou ja Nanjing, joten tutkittavaa täällä riittää!

Eikä viikonloput Wuxissa niin tylsiä ole. Löytyyhän kaupungista oma Punavuorensa eli Nanchangjie. Kadun varrelta löytyy kahviloita, kirjakauppoja ja kuppiloita. Ympäristö on todella kiva! Lähellä on lisäksi pieniä kukkuloita, joille voi kavuta nuuhkimaan raitista ilmaa.

Hieman erikoinen yksityiskohta kaupunkisuunnittelussa ovat temppelialueiden sisäpuolelle rakennetut viihdekompleksit. Wuxin Punkun lisäksi löytyy 100% kiinalainen yökerhokatu. Lauantai-iltana erään klubin eteen oli roudattu kallis urheiluauto näytille. Auton ympärillä oli kymmenkunta turvamiestä pitämässä huolta, etteivät tavikset tule liian lähelle hönkimään laseja huuruun.

Pikkukaupungin hyviin puoliin lukeutuu myös järkevä liikenne. Niin aamulla kuin illallakin pääsee mukavasti kaikkiin suuntiin. Siitä huolimatta kaupunkiin rakennetaan par'aikaa metroa. Hieman ihmetyttää moinen hanke, kun nytkin liikenne tuntuu sujuvan ihan hyvin.

Sisäänajo on siis sujunut hyvin: lähikaupat on kartoitettu, kuntosali on löytynyt, ja kiinan yksityistunnit on aloitettu. Tuskin karkaan ainakaan ihan joka viikonloppu naapurikaupunkeihin.

Ajankohtaisia aiheita on yksi ylitse muiden: H7N9-viruksen leviäminen. Ihmisillä on joidenkin vuosien takainen SARS vielä hyvin muistissa. Shanghain metrossa pyörii videoita, joissa neuvotaan hygieniasta ja kerrotaan viruksesta. Joissain ravintoloissa on lopetettu kokonaan kananlihan tarjoaminen asiakkaille, ja Kiinan muista osista ei olla juuri nyt kovin halukkaita tulemaan Shanghaihin tai Jiangsun provinssiin matkailemaan.

Tautitapauksia on ollut muutama myös Wuxissa. Nämä ihmiset ovat kuitenkin tyypillisesti siipikarjan kauppiaita tai muuten tekemisissä eläinten kanssa. Insinöörit ovat siis suhteellisen turvassa vielä.

Taannoisilla Qingming-vapailla lähdin laajentamaan reviiriäni Shanghaihin ja Nanjingiin. Qingming on eräänlainen vainajien muistopäivä, jolloin on tapana käydä siistimässä hautoja ja viedä mukana kukkia ja ruokaa. Tapana on myöskin polttaa paperista valerahaa haudalla. Chinglish-nimi on luontevasti "tomb sweeping holiday".

Loppumaistiaisiksi vielä pari fotoa Shanghai-Nanjing -akselilta. Palkittuja xiaolongbao-nyyttejä, puhelinkopin uusi tuleminen, lintukauppias (tämä kioski taitaa olla suljettu tosin nyt), kuja Nanjingissa seka kaupungin ilta:

Uusi kaupunki, uudet kujeet

Viikko sitten lennähdin runsaat tuhat kilometriä Pekingistä etelään, Jiangsun maakunnan Wuxiin. Samalla ylitin erään tärkeän rajan, eli Jangtse-joen. Muutin siis Pohjois-Kiinasta Etelä-Kiinaan. Wuxi on asukasluvultaan noin Suomen kokoinen, eli kiinalaisittain pienehkö kaupunki. Shanghai on noin kolmen vartin junamatkan päässä, ja Suzhouhun pääsee parissakymmenessä minuutissa.

Pienessä kaupungissa etäisyydetkin ovat kohtuullisia. Asunnoltani pääsen työpaikalle tai keskustaan noin vartissa. Pekingiin tottuneena tämä tuntuu suorastaan ihmeelliseltä. Ruuhkia ei ole nimeksikään, ei siis auto- eikä ihmisruuhkia. Kevät on täällä kohtuullisen pitkällä: kukat ja kirsikkapuut kukkivat jo.

Kaupungista raportoin myöhemmin lisää, mutta vilkaistaan ensin majoituspuolta. Vietin yhden päivän kierrellen paikallisen tutun ja kiinteistövälittäjän kanssa eri luukkuja. Strategiana oli tietty näyttää ensin hieman halvempia huonokuntoisia kämppiä, jotta myöhemmät vaihtoehdot näyttäisivät paremmalle ja hintakin saataisiin kohdilleen.

Iltapäivällä toivo alkoi hiipua. Olimme käyneet jo vaikka kuinka monessa paikassa, mutta mikään ei ollut oikein kutsuvan oloinen. Sitten se löytyi, viimeinen vaihtoehto tärppäsi. Asunto on 29. kerroksessa, n. 50 neliötä ja kiinalaiseksi todella moderni ja siisti.

Aloitetaan kierros makuuhuoneesta. Säilytystilaa on noin kolme kertaa enemmän kuin tarvitsen. Peiton päällä on makuupussi. Miksikä? No syy on se, että Etelä-Kiinassa ei, hallituksen päätöksen mukaisesti, rakenneta taloihin lämmitystä. Ja tähän aikaan on kuulkaa öisin kylmä, varsinkin kun yksinkertaiset ikkunat hohkavat joka puolella. Kuvan ottamisen jälkeen marssin kaupoille hakemaan lisää täkkejä.

Löytyy mukavan kokoinen olohuone ja kyökkikin. Keittiön aion ottaa kunnolla käyttöön. Olen syönyt ravintolaruokia elokuusta lähtien, ja nyt alkaa niin sanotusti riittää. Eipä muuta kuin opettelemaan kiinalaisen keittiön niksejä! Voisin toki laitella suomalaisiakin ruokia, mutta Kiinassa ei juuri käytetä uuneja. Yllättävän monen kotoisen ruuan valmistus tyssääkin tähän.

Loppuun vielä näkymä ulospäin. Wuxi on melko uudenaikainen kaupunki, vaikkakaan ei ulkomailla kovin tunnettu. Kerrostalojen valaiseminen on täällä suurta hupia! Ensi kerralla lisää itse kaupungista..

Peking paketissa

Aika rientää. Seitsemän kuukauden keikka Pekingissä päättyi kuin seinään.

Pekingissä on kaikkea, ja paljon. Kaupungista löytyy ihan mitä tahansa. Siis ihan mitä tahansa. Eri kaupunginosista löytyy niin vanhantyylisiä hutongeja, opiskelijoiden bileparatiiseja, loputtomia ostoskeskuksia kuin myös taiteilijoiden ja designereiden mekkoja.

Pekingissä todella monet ovat ulkopaikkakuntalaisia tai -maalaisia. Joillain alueilla kiinalaiset tuntuivat olevan jopa vähemmistössä. Ja alkuperäisiä pekingiläisiä oli loppujen lopuksi hieman hankalakin löytää. Sen sijaan eri alueiden ruokakulttuuria tai esim. suomalaista kapakkaa ei ollut kovin vaikea löytää.

Viihdyin Pekingissä, mutta en ehkä loppuelämääni haluaisi siellä asua. Välimatkat ovat mielettömiä, ja päivästä voi hyvinkin kulua kolmisen tuntia eri kulkupeleissä istuskeluun. Miinuspuolella laksen myös ajoittain surkean ilmanlaadun. Ei ole kiva kulkea kuonokoppa päässä lähes päivittäin. Eikä ole myöskään kiva olla ilman maskia ja kärsiä ns. Pekingin yskää.

Parasta olivat tapaamani ihmiset, niin töissä kuin vapaallakin. Loppuun pari kuvaa viimeisen illan tunnelmista.