sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Autokaupoilla

Autoja on sekä kotimaista tuotantoa, joka tehdään joint venture -hengessä alkuperäisen merkin omistajan kanssa, sekä tietysti tuontitavaraa. Tuontiautot ovat tullien takia varsin hinnakkaita, mikä tukee autojen kotimaista tuotantoa. Esimerkiksi Ford on kimpassa paikallisen valmistajan nimeltä Chang An kanssa. Niinpä paikalliset Fordit on siis brändätty Chang An Fu Te.  Fu (onni, vauraus) Te (erityinen) on siis Ford kiinaksi. Ei hullumpi nimi.

Liikenteeseen kytkeytyy läheisesti myös päästöt. Autokaupassa on melko tiukat normit tätä nykyä. Euro 5 (tai sen kiinalainen versio) tuli Jiangsussa pakolliseksi vuoden alusta. Jos auto ei täytä normeja tai on varustettu 1.6l tai suuremmalla moottorilla, niin verottaja iskee. Tämä on lyhyessä ajassa tehnyt pikkuautojen menekille mannaa. Takseja huristelee liikenteessä valtavat määrät. Niiden päästöjä on rajoitettu määräämällä takseina toimivat autot käyttämään maakaasua.

Käytettyjen autojen markkinat ovat melko olemattomat. Kyselykierroksen jälkeen kävi ilmeiseksi, että ostajalla ei ole oikeastaan mitään takeita siitä, millaisen koslan allensa saa. Tämän vuoksi kukaan tuttavistani ei ole ikinä ostanut käytettyä autoa. Toinen syy on toki se, että autokanta on verrattain uutta, joten käytettyjä kärryjä ei ole tarjolla kovin paljoa. Pistokokeen perusteella autopihalta löytyi käytettyinä vain 5-6v vanhoja bensasyöppöjä.

Uudet autot myydään ns. 4S-liikkeistä. Saman katon altaa saa koko paketin: Sales, Service, Spares & Survey. Kauppoja hierottaessa myyjät toivat lounaan tarjolle. Erikoisempia kaupantekijäisiä olivat tupakansytyttimeen kytkettävä imuri ja parisängyn peitto. No, miksipä ei! Hinta lukkoon, nimet paperiin, ja auto saman tien käyttöön. Emme olleet kovin ronkeleita, joten saimme auton heti ajoon. Myyjäneiti kertoi, että ylivoimaisesti suurin osa asiakkaista ostaa autonsa näkemättä, koeajamatta ja 4-6 viikon toimitusajalla.

Sitten suhaamaan kiinalaiseen liikenteeseen!

2 kommenttia:

  1. Mihin pirssiin valinta kohdistui?

    VastaaPoista
  2. Se oli sellainen esittelykäytössä ollut Fiesta. Auto on kasattu Kiinassa ja ainakin n. 20 000 kilometrin jälkeen vielä kaikki toimii vallan mainiosti!

    VastaaPoista