tiistai 3. kesäkuuta 2014

Vaelluksen perusresepti


Monet pakenevat kaupungeista viikonlopuksi luontoon. Kiinalaiset ovatkin melkoisia vaeltajia! Olen käynyt erilaisten porukoiden kanssa neljässä eri provinssissa muutaman päivän retkillä. Kohde ja maasto vaihtelevat, mutta peruselementit matkoilla ovat usein samat.

Kokoontumispaikka löytyy perjantaina helposti, jos tietää ryhmän tunnuksen. Usein retkiä järjestävät enemmän tai vähemmän järjestäytyneet klubit, joilla on toki omat liput ja sloganit. Matka taitetaan bussilla, sillä junaan ei saa viedä puukkoja eikä retkikeittimen kaasuja. Normaalisti lauantain vastaisen yö meneekin bussissa, sillä 5-10 h matkat ovat ihan normaaleja.

Lauantai on vaelluspäivä. Monet käyttävät kävelysauvoja. Noin 25 euron radiopuhelimia on ryhmän vetäjien lisäksi muillakin reissaajilla. Jollain on aina myös tavallinen radio, josta luukutetaan kiinalaista poppia askelia rytmittämään.

Ruokana on nuudeleita. Usein on myös jotain kotitekoisia tarjottavaksi. Hiukan yllättäen kurkku on suosituin välipala vaelluksella.

Lauantai-iltana joko leiriydytään telttoihin tai paikalliseen majataloon. Kummassakin tapauksessa syödään valtava illallinen, yleensä kylän erikoisuuksin höystettynä. Kyytipoikana on baijiu, kiinalainen kirkas, jota kumotaan vyöllä koko päivän roikkuneesta metallikupista.

Sunnuntaina tehdään vielä aamusta pienempi kierros lähivuorilla. Lopuksi haetaan torilta paikallisia vihanneksia ja lähdetään bussilla koti kaupunkia ja väistämättömiä ruuhkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti