maanantai 6. tammikuuta 2014

Parinhakua


Avioliitto on Kiinassa vakava juttu. Se ei ole vain kahden yksilön välinen asia, vaan oikeastaan kahden perheen, jopa kahden suvun, välinen järjestely. Niinpä kumppanin valintakaan ei ole pelkästään sinun asiasi, vaan myös vanhemmillasi on sanansa sanottavana. Ja usein se sana painaa.

Naimisiin olisi hyvä mennä noin 26-vuotiaana. Muuten on vaara, erityisesti naisilla, jäädä "ylimääräiseksi". No, eihän asia enää nykyään ole näin yksioikoinen. Kaupungissa asuvat nuoret aikuiset eivät ole iästä yhtä huolissaan kuin vanhempansa. Niinpä lasten ja vanhempien välille voi alkaa syntyä kitkaa kun ikä alkaa lähestyä kolmeakymmentä. Perinteisesti siinä tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa: joko painostetaan avioliittoon nykyisen kumppanin kanssa, tai kumppanin puuttuessa aletaan metsästää sopivaa kandidaattia.

Mistä paria voisi sitten hakea? Kaveripiiri on tietysti klassikko täälläkin, mutta erityisen suosittua on internetin käyttö. Lähes kaikissa viestintäohjelmissa on toiminto, jolla voi katsella ketä on lähellä ja ottaa helposti kontaktia. WeChat on melko viaton, MoMo (englanniksi "stranger") ehkä ei niinkään. Kiinalaisessa Twitterissä eli Weibossa on myös tämä toiminto.

Mutta osattiin sitä ennen internetiäkin! Perinteinen keino nimittäin on laittaa pojan/tytön tiedot paperille ja painella viikonloppuna torille jututtamaan muita samassa tilanteessa olevia vanhempia. Mikäli vanhemmat pääsevät sopuun, voidaan kontaktit välittää jälkikasvulle. Eräs paikallinen kaverini kertoi äitinsä järjestävän hänellä keskimäärin kahdet sokkotreffit viikossa.

Kiinassa väkeä riittää, joten nämäkin markkinat ovat melko suuret. Viikonloppuna Shanghain aviomarkkinoilla oli kuhinaa. Paikalla oli ihmisiä kuin muurahaisia tarkastelemassa tuhansia pikkuilmoituksia. Alla on muutama kuva ja pari vapaasti käännettyä ilmoitusta.

"Shanghailainen nainen, s. 1982, 160 cm, alempi tutkinto, kuukasipalkka 7000 yuania, lyhyt avioliitto takana, nuorekas ja hyvä luonne. Haetaan miestä: Shanghailainen, n. 175 cm, vähintään alempi tutkinto, asunto, vakityössä, max. 5 v vanhempi."

"Shanghailainen nainen, s. 1986, 168 cm, töissä mainostoimistossa, alempi tutkinto. Palkka 500 yuania, oma asunto. Haetaan miestä: yli 175 cm."