Vaelluksen perusresepti

Monet pakenevat kaupungeista viikonlopuksi luontoon. Kiinalaiset ovatkin melkoisia vaeltajia! Olen käynyt erilaisten porukoiden kanssa neljässä eri provinssissa muutaman päivän retkillä. Kohde ja maasto vaihtelevat, mutta peruselementit matkoilla ovat usein samat.

Kokoontumispaikka löytyy perjantaina helposti, jos tietää ryhmän tunnuksen. Usein retkiä järjestävät enemmän tai vähemmän järjestäytyneet klubit, joilla on toki omat liput ja sloganit. Matka taitetaan bussilla, sillä junaan ei saa viedä puukkoja eikä retkikeittimen kaasuja. Normaalisti lauantain vastaisen yö meneekin bussissa, sillä 5-10 h matkat ovat ihan normaaleja.

Lauantai on vaelluspäivä. Monet käyttävät kävelysauvoja. Noin 25 euron radiopuhelimia on ryhmän vetäjien lisäksi muillakin reissaajilla. Jollain on aina myös tavallinen radio, josta luukutetaan kiinalaista poppia askelia rytmittämään.

Ruokana on nuudeleita. Usein on myös jotain kotitekoisia tarjottavaksi. Hiukan yllättäen kurkku on suosituin välipala vaelluksella.

Lauantai-iltana joko leiriydytään telttoihin tai paikalliseen majataloon. Kummassakin tapauksessa syödään valtava illallinen, yleensä kylän erikoisuuksin höystettynä. Kyytipoikana on baijiu, kiinalainen kirkas, jota kumotaan vyöllä koko päivän roikkuneesta metallikupista.

Sunnuntaina tehdään vielä aamusta pienempi kierros lähivuorilla. Lopuksi haetaan torilta paikallisia vihanneksia ja lähdetään bussilla koti kaupunkia ja väistämättömiä ruuhkia.

Skootteri ei ole lälläripyörä!

Aasiassa, erityisesti Kaakkois-Aasiassa käyneet tietävät, miten hullaantuneita täkäläiset ovat mopoihinsa. Niin ovat kiinalaisetkin, tosin pienellä lisämausteella. Täällä nimittäin polttomoottorillisten moottoripyörien ja skoottereiden rekisteröinti on tehty käytännössä mahdottomaksi. Voimakkaassa hallituksessa on ainakin ylsi hyvä puoli: päätöksiä todella saadaan aikaan. Kun perinteiset mopot kiellettiin muutama vuosi sitten, syntyi aivan uusi bisnes sähköskoottereiden pariin. Teillä huristelee tänä päivänä kiinalaisvalmisteisia sähkömopoja, ja kadunvarsien korjaamot ovat opetelleet sähkömoottoreiden niksit. Tänä päivänä polttomoottorin pärinää ei enää juuri kuule. Autokaistojen ja jalkakäytävän väliin on yleensä rakennettu oma, erillinen kaista fillareille ja mopoille. Todella hyvä ja turvallinen järjestely! Mopokaistata ovat usein tien molemmin puolin, joten liikenne on erittäin sujuvaa. Sähkömopot vaan ovat niin hiljaisia, että tietä ylittäessä on syytä oppia todella katsomaan tarkasti tuleeko sieltä joku vauhtihirmu. Ajovaloa ei ole tapana käyttää, sillä se vie sähköä. Tööttiä sen sijaan kuritetaan armotta. Kypärää kuulemma saatetaan joskus käyttää, jos sataa. Liityin taannoin itsekin sähkömopohurmokseen. Ostin sadalla eurolla noin vuoden vanhan kulkupelin: 46 voltin akku, onnettomat jarrut ja pari kertaa kaadutut muovikatteet. Täydellä latauksella mopo kiihdyttää minut noin 40 km/h nopeuteen ja kestää noin 30 km. Kalliimmissa malleissa on paremmat akut ja moottorit - noin tuhannen euron huippumallilla päästään jo 100 km/h. Latauspaikkoja tuntuu löytyvän oikein hyvin. Korttelissani on latauspaikallinen autotalli mopoille (3e/kk). Samoin supermarkettien pihoissa ja työpaikoilla on usein latauspistokkeet. Yhdellä juanilla saa 10 minuuttia latausaikaa.

Nettipalveluiden ihmemaa

Nettipalvelut ovat Kiinassa huippusuosittuja. Kuka tahansa, joka on eksynyt iltapäiväruuhkan aikaan Xidanin ostosalueelle Pekingissä, ymmärtää miksi netistä on kiva ostaa tavaroita. Käy rautatieasemalla vilkaisemassa jonoja ja jopa kiinankielinen online-lippukauppa alkaa tuntua houkuttelevalta. Jonottaessa tahraantuu aikaa, minkä vuoksi nettiaddiktit kiinalaiset pyrkivät hoitamaan mahdollisimman paljon asioita verkossa.

Shoppailu. Taobao on nettikauppojen ehdoton ykkönen, ikäänkuin kiinalainen eBay. Vedenkeittimen saa vitosella. Kauko-ohjattavan, kattoja ja seiniä pitkin kiitävän pikkuauton noin kympillä. iPhonen kameran asennustarvikkeineen ja ohjeineen myös noin kymmenellä eurolla. Kaikki kotiinkuljetettuna ja usein ilman toimitusmaksua. Huijareita ei ole kovin paljoa liikkeellä. Kokenut shoppailija valisti minua: "Kauppiaan rating pitää olla vähintään 4.9 / 5. Sen huonommista ei kannata ostaa". Toisin sanoen, myyjän pitää saada liki jokaisesta kaupasta täydet viisi tähteä tai asiakkaat kaikkoavat. Taobaon kauppiailta saakin vastauksen usein muutamassa minuutissa.

Taobaosta voi ostaa lähes kaikkea. Intian rautateiden junalippuja, tehtaiden sekundatuotantoa, naurettavan kalliita tuontituotteita. Myypä eräs pekingiläinen tyttö myös "aikaa". Häneltä voi ostaa vaikka tunnin ja toimituttaa juoksevia asioita. Lisää Taobaon ihmeellisestä maailmasta täällä: http://taobaofieldguide.com/

Taobao ei ole ainoa palvelu. Muita mainitsemisen arvoisia JD ja Yi hao dian. Eri kaupoilla on hieman eri painopisteet. JD myy elektroniikkaa ja Yi hao dian on keskittynyt ruokatarvikkeisiin. Tuntui muuten erikoiselta ostaa juustoa netistä. Emmental toimitettiin Shanghaista seuraavana päivänä kylmägeelipussiin ja eristettyyn laatikkoon pakattuna. Tuttuni ostavat vessapaperinkin netistä.

Kiinalaiset ovat ruokahulluja, mikä selittää Dianpingin suosion. Palvelu listaa ravintoloita, ja käyttäjät voivat jättää kommentteja. Groupon on Suomessa suosittua, mutta pientä verrattuna Tuangoun listauksiin. WoChaCha tarjoaa viivakoodiskannerin, joka etsii kyseisen tuotteen useista nettikaupoista ja tarjoaa hintavertailun.

Facebook, Twitter, tämä blogi ja monet muut länsimaiset sosiaalisen median palvelut ovat Kiinassa estetty. Niiden asemesta kiinalaisilla on omat palvelunsa. Weibo korvaa Twitterin, RenRen Facebookin ja WeChat WhatsAppin (joka tosin toimii Kiinassakin). Näistä varsinkin WeChat on osoittautunut todella toimivaksi palveluksi. Uusia kavereita voi etsiä kaikilla ohjelmilla. WeChatilla voi katsella kuka on lähistöllä tai vaikkapa ravistaa puhelintaan samanaikaisesti sinun kanssasi.

11.11. on sinkkujen päivä. Jostain syystä siitä on tullut synonyymi kauppojen alennusmyynnille. Monet Taobao-kauppiaat myyvät tuotteitaan suurilla alennuksilla. Viime vuoden sinkkupäivän shoppailu tuotti maailmanennätyksen: kiinalaiset ostivat monia palveluja hallinnoivan Alibaban kaupoista vuorokauden aikana tavaraa 5.75 miljardilla dollarilla. Postilähetyksiä kertyi 152 miljoonaa.

Kuuminta Kiinassa on nyt sijoittaa rahoja nettipalveluiden kautta. Pankki tarjoaa korkoa 2-3%, mutta Zhifubao (Kiinan PayPal) tarjoaa noin 6%, ilman minimisijoitusaikaa. Kun palvelu lanseerattiin, kekseliäimmät hankkivat kymmeniä luottokortteja ja pankkilainoja, sijoittivat limitin verran kuun alussa, ja maksoivat aina kuun lopussa luottokorttilaskun pois. Seuraavana päivänä rahat siirrettiin taas korkoa kasvamaan. Huhut kertovat tällä tavoin hyville tuotoille päässeistä. Sittemmin luottokortilla sijoittaminen on kielletty ja tehty teknisesti vaikeaksi.

Maksuliikenteen välittäminen on selvä trendi. WeChatin kautta voi muun muassa maksaa taksin. Taksi tietysti kutsutaan kännykkäohjelmalla, joka välittää sijaintisi, päämääräsi ja mahdollisen tippisi lähistön taksikuskeille.

Minulle nettipalvelut ovat suuri helpotus, sillä netissä en erotu massasta samalla tavalla kuin torilla. Saan paikallisen hinnat ja hyvän palvelun. Eikä tarvitse aina tingata. Tosin sekin onnistuu: kollegani tinkasi taannoin minulle 5 yuanin alennuksen toimitusmaksusta; kun kerran myyjällä on live-chat, niin voihan sitä aina kokeilla.

Tahdon

Työkaverini kutsui minut häihinsä. Huippua! Homma toimii näin. Ensin hankitaan 红包 (hongbao, punainen kuori). Kuoreen laitetaan rahaa lahjaksi hääparille. Summa riippuu siitä, miten läheisiä olette. Ohjenuorana on, että summan tulisi kattaa sinun (ja mahdollisen avecisi) häälounaskulut. Kuoreen on tärkeä kirjoittaa nimi, sillä hääpari tekee listan hongbaon antaneista ihmisistä. Kun he sitten menevät naimisiin, on odotettavissa vastavuoroinen punainen kuori.

Hääseremoniat alkoivat sunnuntaiaamuna kello seitsemän. Kello kahdeksan on hyvä olla morsiamen kotona, sillä kahdeksan on hyvä numero. Morsiamen ystävät ja perhe tekevät barrikadin ovelle, ja sulhasen ja bestmanien pitää lahjoa tiensä läpi hongbaolla ja erilaisilla esityksillä. Kun morsian on saatu mukaan, matka jatkuu pariskunnan yhteiseen kotiin.

Pihatie on aseistettu erilaisin paukkupommein. Syytä mekkalaan en tiedä, mutta ääntä ja savua kyllä lähti. Niiden saattelemana pariskunta astelee punaista mattoa pitkin asuntoon.

Asunnossa tarjoiltiin kiinalaisia suupaloja, joista helpoiten suomeksi kääntyy keitetty kananmuna. Muna tarjoillaan ilman mitään mausteitä tai liemiä. Voitte arvailla symboliikkaa. Kaikki vieraat tuntuivat käyvän makuuhuoneessa ihailemassa vuodevaatteita. Kiinan punaista ja silkkiä. Poislähtiessä talkkari naureskellen lakaisi ilotulituksen jälkiä kadulta.

Varsinainen isomman joukon juhla järjestettiin hotellin konferenssitilassa, minne oli aseteltu yltäkylläisesti kukkia ja koristeita. Keskelle salia oli jopa rakennettu korotettu käytävä, hieman samaan tapaan kuin meidän kirkoissa oleva keskikäytävä.

Juhlalounas oli sekoitus länsimaisia ja kiinalaisia perinteitä. Puheita pidettiin, pari asteli korotettua kujaa pitkin estradille, juontaja viihdytti vitsein ja pelein. Pariskunnan vanhemmat olivat hyvin paljon esillä seremonioissa. Lavalla oli kolme kynttilää. Avioparin vanhemmat sytyttivät ensin alemmat, minkä jälkeen pari yhdessä sytytti korkeimmalla olevan kynttilän. Päälavan taustana oli valtava videotaulu, missä pyöri parista otettua kuvia. Saippuakupliakin oli!

Lounas oli kuin hulppea päivällinen. Ruokalajeja en laskenut, mutta puolitäytenä pöydästä ei päässyt lähtemään. Kattaus oli tietenkin punasävyinen. Kattaukseen kuului myöskin muutama aski kallista tupakkaa, millä osoitetaan arvostusta vieraita kohtaan. Vieraat pukeutuivat kuin tiistai-iltana ostarille. Farkut ja kauluspaita oli yleisin asu. Takki ja solmio saivat lähteä aika vikkelään kun huomasin, että vain sulhanen on puvussa.

Näissä häissä oli kuulemma sekoitus perinteistä ja modernia. Trendinä on, että hääjuhlaa jatkuvasti yksinkertaistetaan. Perinteisiin, päiväkaupalla kestäviin kinkereihin kun ei vaan ole enää aikaa. Missä se "Tahdon." sitten sanottiin? Tietojeni mukaan pari oli jo aiemmin käynyt maistraatissa allekirjoittamassa paperin. Siihen ei liittynyt mitään sereminoita.

Hississä

Olenkohan koskaan nähnyt kenenkään painavan koto-Suomessa hissin "ovet kiinni" -nappia? Ei se ainakaan kovin yleistä ole. Eihän sen napin renkuttaminen matkaa juuri jouduta.

Kiinassa tuo nappi sen sijaan on suurella kulutuksella. Nappuloita lähimpänä seisovan henkilön kunniatehtävänä on ripeästi ihmisten poistuttua rämpyttää tuota namiskaa. Siinä voi näet säästää sekuntikaupalla aikaa. Tein muutaman kokeenkin: jos seison oven vieressä ja painan tuota taianomaista nappia, saan hyväksyviä nyökkäyksiä. "Katos vaan, osas." Jos seison paikallani muina miehinä noin 50% kerroista joku kurkottaa tuhisten toiselta puolelta hissikoria napille. Yleensä silloin ovet jo sulkeutuvat. Toisella puolella kerroista saan seurata vaivautuneita, katossa vaeltelevia katseita.

Epäluuloisuus hissien ohjauslogiikaan näkyy myös siinä, että kerroksessa harmillisen usein "varmuuden vuoksi" painetaan sekä ylös- että alaspäin nuolia. Sitten kun ovi aukeaa aletaan, kiinalaiseen tapaan ei kovin hillityllä äänenvoimakkuudella, tiedustella korin kulkusuuntaa.

Pekingissä kerrostalossani oli hissipalvelija. Pienen hissin yksi nurkka oli kalustettu pienellä pöydällä, jakkaralla ja puhelimella. Se oli hissinhoitajan toimipiste. Sisään astuvilta asukkailta tiedusteltiin päätepysäkki, minkä jälkeen hän operoi ohjauspaneelia. Ehkä sillä oli tarkoitus välttää näitä arkipäivän kiusallisia hissiongelmia.

Kiinalaisturisti

Paljon puhutaan siitä, minkälaisia vierailijoita suomalaiset ovat Eestissä. Tai brittituristit missä tahansa. Jokaisella kansalla taitaa olla omat erityispiirteensä ulkomaille matkatessa. Niin on kiinalaisillakin.

Kävin äsköttäin työasioissa kiinalaisten kollegoiden kanssa Intiassa. Matkalle valmistautuminen alkoi kuukausia etukäteen: viisumi-, lääkehuolto-, turvallisuus-, rahanvaihto- ja kielikysymykset käsiteltiin hyvin perinpohjaisesti. Sen ymmärtää, sillä kovin monet kiinalaiset eivät juokse jatkuvasti ulkomailla. Kotimaan matkailu elää ja voi hyvin täällä.

Oli hauska tarkkailla miten kollegat reagoivat uuteen ympäristöön. Muutamat huokaisivat ääneen helpotuksesta kun hotellin taksi kaarsi aulan eteen. Selvisimme lentokentältä ja intialaisittain englantia puhuvista tullivirkailijoista, jotka eivät tahtoneet ymmärtää kiinalaisten haluavan asioida hänen tiskillään yhtenä pallona. Mutta onkohan tässä viiden tähden hotellissa lämmintä vettä? Ei peseytymistä varten, vaan nuudeleita.

Ruokapuoli oli nimittäin yksi kynnyskysymyksistä. Intialaiset kollegat olivat panneet parastaan ja tarjoilivat melko juhlavia lounaita ja illallisia. Silti toisella korvalla sai kuunnella kiinalaisten kinausta siitä, mikä ruoka todennäköisimmin sopii heille. "Kiinaan tulevien turistien ei ainakaan tarvitse olla huolissaan mistään vatsataudeista", yksi tokaisi.

Reissun loppua kohden monilla kuitenkin asenne muuttui. Paikallinen taksi ei ollutkaan enää pelottava, vaan kiva elämys. Intialainen sapuska alkoi maistua. Tai ainakin siitä osattiin kieltäytyä kohteliaammin kuin tyrkyttämällä omaa nuudelipurkkia. Pienellä vaivalla intianenglantikin alkoi taittua. Kaikki vieras ei ollutkaan enää automaattisesti pelottavaa, pahaa ja huonompaa kuin kotimaassa.

Suurella osalla kiinalaisista ei ole ollut juuri mahdollisuuksia tutustua omakohtaisesta maailmaan Kiinan ulkopuolella. Siitä se pieni arkuus vierasta kohtaan ja oman kulttuurin pönkittäminen vain johtuu. Tutustumalla muihin maihin maailmankatsomus avartuu yllättävillä tavoilla ja yht'äkkiä maailma tuntuukin paljon pienemmältä. Niin kiinalaisille kuin meille muillekin.

Parinhakua

Avioliitto on Kiinassa vakava juttu. Se ei ole vain kahden yksilön välinen asia, vaan oikeastaan kahden perheen, jopa kahden suvun, välinen järjestely. Niinpä kumppanin valintakaan ei ole pelkästään sinun asiasi, vaan myös vanhemmillasi on sanansa sanottavana. Ja usein se sana painaa.

Naimisiin olisi hyvä mennä noin 26-vuotiaana. Muuten on vaara, erityisesti naisilla, jäädä "ylimääräiseksi". No, eihän asia enää nykyään ole näin yksioikoinen. Kaupungissa asuvat nuoret aikuiset eivät ole iästä yhtä huolissaan kuin vanhempansa. Niinpä lasten ja vanhempien välille voi alkaa syntyä kitkaa kun ikä alkaa lähestyä kolmeakymmentä. Perinteisesti siinä tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa: joko painostetaan avioliittoon nykyisen kumppanin kanssa, tai kumppanin puuttuessa aletaan metsästää sopivaa kandidaattia.

Mistä paria voisi sitten hakea? Kaveripiiri on tietysti klassikko täälläkin, mutta erityisen suosittua on internetin käyttö. Lähes kaikissa viestintäohjelmissa on toiminto, jolla voi katsella ketä on lähellä ja ottaa helposti kontaktia. WeChat on melko viaton, MoMo (englanniksi "stranger") ehkä ei niinkään. Kiinalaisessa Twitterissä eli Weibossa on myös tämä toiminto.

Mutta osattiin sitä ennen internetiäkin! Perinteinen keino nimittäin on laittaa pojan/tytön tiedot paperille ja painella viikonloppuna torille jututtamaan muita samassa tilanteessa olevia vanhempia. Mikäli vanhemmat pääsevät sopuun, voidaan kontaktit välittää jälkikasvulle. Eräs paikallinen kaverini kertoi äitinsä järjestävän hänellä keskimäärin kahdet sokkotreffit viikossa.

Kiinassa väkeä riittää, joten nämäkin markkinat ovat melko suuret. Viikonloppuna Shanghain aviomarkkinoilla oli kuhinaa. Paikalla oli ihmisiä kuin muurahaisia tarkastelemassa tuhansia pikkuilmoituksia. Alla on muutama kuva ja pari vapaasti käännettyä ilmoitusta.

"Shanghailainen nainen, s. 1982, 160 cm, alempi tutkinto, kuukasipalkka 7000 yuania, lyhyt avioliitto takana, nuorekas ja hyvä luonne. Haetaan miestä: Shanghailainen, n. 175 cm, vähintään alempi tutkinto, asunto, vakityössä, max. 5 v vanhempi."

"Shanghailainen nainen, s. 1986, 168 cm, töissä mainostoimistossa, alempi tutkinto. Palkka 500 yuania, oma asunto. Haetaan miestä: yli 175 cm."