lauantai 24. marraskuuta 2012

Human Resources


Kiina ja Intia painelevat väestötilastoissa omalla dekadillaan. Kun maassa on toista miljardia kansalaista, ei ole vaikeaa hoksata mikä on ilmeinen resurssi valtion käyttöön. Suomalaisia on 23.11. tiedon mukaan hulppeat 5 425 050. Yhtä suomalaista kohden Kiinassa on noin 250 toveria. Ero näkyy katukuvassa.

Nopealla vilkaisulla huomaa huvittavan tehottomuuden. Lähimetroasemalla on yleensä melko hiljaista. Kuitenkin kummallakin sisäänkäynnillä on viisi ihmistä päivystämässä. Yksi ohjaa harvat tulijat laittamaan laukut läpivalaisuun, toinen tuijottaa laitteen ruutua, kolmas seisoo porttien ulkopuolella, neljäs sisäpuolella ja viides pitää lippukioskia. Lippuautomaatitkin on toki käytössä. Sitten on vielä laiturilla olevat ohjastajat.

Työvoimaa riittää myös läheiseen supermarketiin. Liki jokaisen hyllyrivin päässä on esittelijöita tarjoamassa maistiaisia. Ja jos Suomessa naureskellaan "kunnan hommille" kun neljä nojaa lapioon ja yksi kaivaa, niin miettikääpä miltä näyttää kun lapioita onkin samaan hommaan monta kymmentä. Eikä kukaan nojaa.

Suomessa jaetaan jonkin verran postia monsterimaisten automaattisysteemien kautta. Täällä kusti polkee jokaisen paketin perille korkeimman henkilökohtaisesti. Protokollaan kuuluu, että osoitteen alle laitetaan vastaanottajan puhelinnumero, jotta kusti voi rimpauttaa ennen toimitusta.

Toisaalta Kiinassa on todella moderneja järjestelmiä, ja toisaalta taas näkee aivan uskomatonta työvoiman "tuhlausta". Miksi? En usko,että syy on tietotaidossa. Seuraava helppo selitys on, että palkkoihin menee vähemmän kuin automatisoituihin järjestelmiin. Tässä on ehkä hitunen totuutta.

Ehkä kyseessä on kuitenkin isompi ilmiö. Wikipedian siteerauksen mukaan seuraavan 15 vuoden 300 miljoonaa kiinalaista muuttaa maalta kaupunkeihin. Näille ihmisille pitää järjestää asuntoja, toimiva infrastruktuuri, joukkoliikenne ja ennen kaikkea töitä.

Ehkä tämän tehottomuuden taustalla on myös halu antaa töitä ja siten tuloja ja mahdollisuus elämän vakiinnuttamiseen mahdollisimman monelle. Vähän niinkuin "museomummot" Venäjällä. Yhteiskunnan kannalta on parempi kaventaa leipää ja jakaa useammalle kuin jättää ihmisiä järjestelmän ulkopuolelle.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Valtaetäisyys


Kuten aiemmin uhittelin, luonnontiedetaustani vuoksi tutustun myös kulttuureihin systemaattisesti. En tiedä alasta oikeastaan mitään, joten todennäkoisesti ainakin osa on pohdinnoista täyttä fuulaa. Se varoituksista, aloitetaan inssin juttusarja kulttuurieroista termistä valtaetäisyys.

On hyvä alkaa määritelmästä: “Power distance is the extent to which less powerful members of institutions and organizations within a country expect and accept that power is distributed unequally.” Tämä on koko teorian kehittäjän, Geert Hofsteden, tekstiä.

Sitten tulkinta: Valtaetäisyys tarkoittaa suurin piirtein sitä, miten paljon etäisyyttä on valtaapitävän ja alaisen välillä. Jos etäisyys on pieni, alaiset ovat "lähellä" johtajia. Alaisia kunniotetaan muutenkin kuin tuottavina yksiköinä, kanssakäynti on luonteeltaan arkista, ja mielipiteitä kuunnellaan puolin ja toisin.

Suuren valtaetäisyyden kulttuureissa valtaapitävät ovat kaukana kansasta. Valta on kiistatonta ja käskyt ehdottomia. Johtajilta odotetaan jämäkkää otetta ja suunnan näyttämistä ja alaisilta kuuliaisuutta.

Keksitkö jonkun esimerkin kummastakin ääripäästä? Kansallisten kulttuurien lisäksi esimerkkejä voi hakea vaikka harrasteryhmistä, kulteista, sotaväestä ja omasta työpaikkakulttuurista.

No entäs Suomi ja Kiina? Aloitetaan Suomesta. Luin tänään jutun, joka hieman yllätti: Suomessako on kova johtajanpelko? Luulin, että Management by Perkele on myytti. Olen toki kuullut miten naureskellaan ruotsalaisten keskustelevalle kulttuurille, mutta pidin (ja pidän edelleen) sitäkin vitsinä. Minusta Suomessa valtaetäisyys on kohtuullisen pieni. Ihmiset ajattelevat itsenäisesti ja uskaltavat esittää ideoitaan. Johtajat eivät nosta itseään korokkeelle, vaan ovat joukossaan mukana. Toivottavasti en ole ihan väärässä.

Kiinassa asiat ovat toisin. Valtaetäisyys on suuri: pomolle ei mennä noin vain puhumaan omia ajatuksiaan. Itse asiassa minusta välillä tuntuu, että he kovasti haluaisivat näin tapahtuvan, mutta ajatusmalli on todella syvällä alaisten mielissä. Pomo on pomo ja sillä hyvä. Oman työn syvin tarkoitus on edistää johtajan agendaa, ja silloin ei kriittisiä ääniä kannata päästellä.

Sama malli toistuu pienistä yksiköistä aina koko maan huipulle. Huipentuma on etukäteen käsikirjoitettu puoluekokous. Käsiksessä ei muuten ole soraääniä. Johtoportaan halun ylläpitää systeemiä voi jossain määrin käsittää. Kansa pysyy kurissa ja etuoikeutettujen edut ennallaan.

Mutta mitäpä alamaiset ajattelisivat, jos johtaja yht'äkkiä muuttaisi valtaetäisyyttään? Pidettäisiinkö uutta tyyliä merkkinä liiasta pehmeydestä? Voiko tuollainen pehmo edistää meidän etujamme? Eihän se itsekään tiedä mitä tässä pitäisi tehdä? Antaisi nyt vaan selkeän tehtävän...

No mutta miten tämä kaikki näkyy käytännossä? Siten, että johtajista puhutaan pelonsekaisin sanankääntein ja heille on varattu tietty paikka sähköpostien vastaanottaja- ja cc-kentissä. Audienssi on suotavaa varata etukäteen, ja on ihan normaalia että sovittuna aikana onkin ylemmälle taholle tullut muuta menoa. Tehtävät otetaan vastaan käskyinä eikä ideoina, joita voisi kehitellä.

Eräs kaveri täällä sai jokin aika sitten tehtäväkseen järjestää puolen päivän mittaisen seminaarin. Aikataulu näytti epätoivoisen tiukalta. Koitin ehdottaa, voisiko puhujien määrää tai puheiden pituutta vähentää. Kaveri pudisti päätään sanoen puheen pituuden olevan suorassa suhteessa asemaan organisaatiossa. Ja oikeastaan asema myös sanelee sen, keitä pyydetään puhumaan. Jotkut pitää kutsua poliittisista syistä. Oikeastaan koko tapahtuma olikin jo suunniteltu siinä vaiheessa kun eräs manageri tokaisi, että "jokin tällainen tilaisuus olisi varmasti hyodyllinen".

Katkaistaan pohdinnat tähän ja laitetaan loppukaneetiksi lukuja pöytään. Lähdemateriaalissa on mainittu valtaetaisyysindeksin olevan Suomelle 33 ja Kiinalle 80. Suomea pienempi valtaetäisyys on mm. Irlannissa, Israelissa ja Itävallassa. Kiinan lukemiin päästään mm. arabimaissa, Meksikossa ja Venezuelassa.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Dongtian eli talvi


Mistä tietää, etta talvi on tulossa? No ensimmäinen merkki on tietysti se kun pattereissa alkaa kohista ja kaupungissa käännetään lämmöt päälle. Ennen sitä olikin asunnossa melko vilpoista.

Seuraava askel: paikalliset siirtyvät preferoimaan kuumaa kahvia kylmän asemesta, ja Starbucksissa ei enää kysytä haluaako juoman jäillä. Kahvi on muuten mielenkiintoinen poikkeus tässä lämpötila-asiassa. Ruuan yhteydessä (ja muutenkin) on tapana juoda kuumaa vettä. Vähintään pitää olla kädenlämpöistä. Näin on parempi vatsalle, sanovat. Mutta kahvi juodaan kylmänä. Paitsi siis talvella.

Talveen valmistaudutaan suurella pieteetillä joka rintamalla. Korttelimme sisäpihalla on oikein mukavasti istutuksia ja vehreyttä. Viime viikot pihalla on työskennellyt vajaan kymmenen hengen iskujoukko rakentamassa kepeistä käsityönä kehikoita suojaamaan kasveja talvelta.

Hyvä puoli lähestyvässä talvessa on kirkkaat kelit! Viime päivät on ollut oikein mukavaa ja aurinkoista, joskin hieman tuulista. Ja tänään oli vallan erityinen ilta: tähdet tuikkivat pilvettömällä taivaalla.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kulttuurien ulottuvuuksia


Olen vieraalla maalla, monella tavalla. Aikaisempi kokemus EEG:n ja algoritmien parissa ei ihan suoraan sovellu huoneen kokoisten röntgenjärjestelmien tinkraamiseen. Mutta uusia haasteita tekniikan paristahan minä tulin hakemaankin.

Tekniikan opettelu ei kuitenkaan yksin riitä. Tekniikkaa näet kehittävät ihmiset. Ja heidänkin kanssa pitäisi osata kommunikoida. Kun kielimuuriin lisätään vielä melko korkea kulttuurimuuri, niin ollaan vieraalla maalla niin että tuntuu.

Olen tajunnut, että enhän minä ymmärrä tästä touhusta yhtään mitään. Siis yhtään mitään. Pidin itseäni ainakin jossain määrin tietoisena eri kulttuureista ja pidin itsestäänselvänä, etta osaan suhtautua kiinnostuksella ja kunnioittavasti vieraisiin kulttuureihin. Mutta niin vain huomaan nyrpistäväni nenää joillekin paikallisille tavoille ja ajatteleveni kuinka tämäkin asia osataan meillä hoitaa paremmin.

Nyrpistyksen takana on useimmiten ymmärtämättömyys. Suvaitsevaisuus ja kunnioitus ovat helppoja asioita niin kauan kun ei oikeastaan tarvi suvaita mitään erilaista tai oppia olemaan arvostelematta muiden tapoja.

En pidä nyrpistelystä, joten ei muu auta kuin opiskella ja ottaa selvää. Olen täyttänyt iltojani lueskelemalla kulttuuritutkimuksen perusteita. Onneksi monikansallisen firman kirjastoista löytyy tähän tarpeeseen aika paljon materiaalia. Ymmärtämiseen on vielä pitkä matka, mutta ensimmäiset askeleet on ainakin otettu.

Tämän jaarittelun tarkoitus on varoittaa humanistituttujani. Inssi saattaa näet lähiaikoina ottaa käsittelyyn Hofsteden kulttuuridimensiot ja maalailla esiin joitakin periaatteellisia eroja suomalaisen ja kiinalaisen kulttuurin välillä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Happy Valley!


Syksy puskee päälle: aamuisin tarvitsee vetää jo takkia niskaan, mutta päivällä lämmöt vielä nousevat parinkymmenen asteen tienoille. Välikeli, mutta paikalliset noituvat jo tulevaa talvea.

Minun suurin talveen liittyvä pelkoni liittyy kämpän lämpötilaan. Nyt on näet vielä keskuslämmitys asennossa 0. Venäjän tyyliin lämmöt käännetään päälle yhtä aikaa koko kaupunginosassa. Sisällä on nyt jo sen verran viileätä, että yöksi pitää oikein pukeutua...

Tähän vuodenaikaan liittyy kylmien öiden lisäksi Halloween: periamerikkalainen juhla, jota vaihtelevalla menestyksellä koitetaan viedä ympäri maailmaa. Myös Kiinaan.

Kiinalaiset eivät moista kotkotusta noin yleisesti ottaen juhlista, mutta kaupungin ykköshuvipuisto, Happy Valley, järjestää sentään parin viikon ajan iltaisin spesiaaliohjelmaa. EEDP-kollegojen kanssa kävimme tekemässä tarkastuskäynnin.

Happy Valley ei ollut oikein nimensä veroinen, sillä puisto oli täynnä jos jonkinlaista kurkunleikkaajaa ja örkkiä:

Näyttelijät kiertelivät yleisön joukossa säikyttelemässä ihmisiä ja poseeraamassa. Hahmot kulkivat puujaloilla, mikä toi hyvän lisän vaikutelmaan. Muutenkin puisto oli koristeltu huolellisesti teeman mukaisesti - Yi, Yan ja Bingxin sekä suuret kurpitsat:

Kaikki laitteet eivät olleet auki, mutta ainakin minulle löytyi riittävän paljon kieputtimia kokeiltavaksi. Insinööriseurassa liikkumisessa on muuten hyvät puolensa: kaikki ymmärtävät mitä tarkoitat kun sanot pitäväsi laitteista, joissa on pyörimisen suhteen liikkeen vapausasteita on korkeintaan yksi. Tässä ei muuten pyöritty vaan liikuttiin z-akselilla, ja lujaa:
Ja vielä ryhmäpotretti jonkinlaisen kurkunleikkaajan kanssa:

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Junailua: Tianjin


Olen suuri junamatkailun ystävä. Tykkään kolistella kiskoilla paikasta toiseen, sillä siten pääsen yleensä keskustasta keskustaan ja matka taittuu jotenkin vaan mukavammin kuin lentäen tai autolla.

Jostain syystä, liekö historia syynä vai mikä, vedän mielessäni usein yhtäläisyysmerkkejä Venäjän ja Kiinan välille. Niin myös junamatkailun kohdalla. Syyslomalla päätin pistäytyä naapurikaupunki Tianjiniin, luonnollisesti junalla. Kohde oli oikeastaan helppo valita, sillä minnekään kauemmaksi ei saanut lipun lippua. Ja jos lipun olisi saanutkin, niin jokainen majapaikka oli täyteen buukattu. No, ei se mitään. Päivämatka Tianjiniin on hyvä tapa aloittaa junailu Kiinassa.

Lippu ostetaan joko asemalta, matkatoimistosta tai netistä. Valitsin tietty viimeisen. Palvelu oli varsin kätevä ja helppokäyttöinen. Klikkailin liput ostoskoriin ja maksoin verkkopankissa. Pian puhelimeen piippasi lippukoodeja. Niitä vastaan voi hakea asemalta oikean lipun.

Matkapäivänä painelin asemalla aamulla hyvissä ajoin. Odotin jotain neuvostotyylistä kolossaalista asemarakennusta. Kattia kanssa: Peking etelä avattiin 2008 ja on Aasian toiseksi suurin asema. Asemahalli oli avara ja valoisa. Opasteetkin olivat englanniksi. Hehe, melkein liian helppoa!

Fyysisen lipun sai joko automaatista kiinalaista henkilökorttia vastaan tai tiskiltä. Tiskejä oli n. 70, joten valinnanvaraa riitti. Lippu portilla lukulaitteeseen ja portti heilahti auki ja päästi minut laiturille.

Peking-Tianjin-linjassa ei ole mitään yhtäläisyyksiä vanhoihin neukkulinjoihin. CRH-junat painelevat kaupunkien välisen n. 100km matkan 30 minuuttiin. Huippunopeus on siinä 300 km/h kieppeillä. Vuorovälikin on varsin kohtuullinen n. 15 minuuttia.

Junassa oli viimeisen päälle loikoisat oltavat. Jopa vähän harmitti, että matka kesti vain puoli tuntia. Pitänee seuraavalla kerralla mennä vastaavalla junalla Shanghaihin (1 318km ja 4 h 48 min).

Tianjin osoittautui varsin mukavaksi kaupungiksi. Vietin päivän guljaillen kaupungilla nähtävyyksien parissa. Alla on muutamia otoksia Tianjinista: paikallisen spesialiteetin (mahua, 麻花) vääntöä ja iltanäkymiä Ennenkaikkea käteen jäi hinku päästä junailemaan uudestaan ja kauemmaksi - ja ehkä niitä perinteisempiäkin junia voisi kokeilla...

maanantai 1. lokakuuta 2012

Tiimipäivä


Ennen lomia röntgenlaitteiden järjestelmäinsinööreillä (kuulostaapa tämä hassulta suomeksi) oli tiimipäivä. Suunnitteluprosessi alkoi kokonaista viikkoa ennen matkaa, jolloin sihteeri lähetti kyselyn sähköpostiin. Äänestyksen perusteella kohteeksi valikoitui Chuandixian kylä.

Reissusta ei turhaan pidetty meteliä etukäteen. Kun kysyin koska lähdetään, minulle vastattiin että ehkä viikon päästä. Keskiviikkona sitten varmistui, että perjantaina lähdetään. Mutta paluuaikaa ei tiedetä.

No en minä niin niiden aikataulujen perään olekaan, ainakaan enää. Pakkauduimme bussiin ja täräytimme jonnekin kaupungin länsipuolelle ensin yöpymään. En tiedä, missä olimme, mutta ihan kiva kylä tämäkin oli. Paikallinen artisti koristeli kylänraittia teoksillaan:

Ensin hän hahmotteli hiilellä piirrosaiheet seinään. Sitten tehtiin karkealla laastilla isot muodot. Jonkinlaisella kitillä hän viimeisteli vielä yksityiskohdat ennen maalamista. Lopputulos oli kyllä komea. Noin sata metriä tietä koristeltuna molemmin puolin aihein, jotka kuvaavat perinteistä kiinalaista elämää.

Entäpä työporukan illanvietto? Iso illallinen, biljardia, pingistä, kiinalaista pokeria, ja tietenkin sokerina pohjalla KTV eli karaokea.

Lauantain vietimme Chuandixian kylässä. Ihmeempää ohjelmaa meillä ei ruokailuja lukuunottamatta ollut. Kävelimme ympäri kylää, kiipesimme pienelle huipulle ja jutustelimme niitä näitä. Vallan hyvä päivä kaiken kaikkiaan! Chuandixia ylhäältä käsin:

Ja vielä pari ryhmäkuvaa. Löydätkö ulkkarin?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Sadonkorjuuta


Päivälämpötilat sallivat vielä helposti t-paidan ja sortsit, mutta varma merkki syksystä saatiin viime viikolla: Firma jakoi työntekijöille keskisyksyn juhlan kunniaksi laatikollisen leivoksia. Nämä mooncaket ovat hieman makeaan taittuvia kuivahkoja torttuja. Toimivat hyvin kahvin kanssa. Lahja oli tietenkin paketoitu komeaan pakettiin.

Lahjojen makuun kun on päästy, niin tänään tuli lisää: 4.5 litraa pähkinäöljyä ja 5 kg riisiä. Kyllä näillä eväillä kelpaa vetäytyä lomanviettoon. Vapaata on 30.9.-7.10.

Varsinainen juhla on kahdeksannen kuunkierron puolivälissä. Tähän aikaan on sato korjattuna ja luonto näyttää kauniin syysvärityksensä. Tärkeä osa juhlaa on pitää yhteyttä sukulaisiin, jotka asuvat mahdollisesti tuhansien kilometrien päässä.

Nykyään matkustaminen on nopeaa ja vaivatonta, joten monet haluavat mennä kotiseudulle lomanviettoon. Mitä siitä seuraa kun 1.3 miljardia kiinalaista haluaa vaihtaa kaupunkia, jotkut usean otteeseen, viikon aikana? No kauhea kaaos tietenkin.

VR:n verkkopalvelussa oli jotain ongelmia tässä taannoin. No, niin on täälläkin. Viime viikolla näet palvelua koitettiin päivän aikana käyttää useita satoja miljoonia kertoja. Kaatuihan se.Puhelinpalvelut ja asemat ovat myös aivan tukossa.

Kaverit ovat kyselleet mitä aion tehdä lomalla. Ensin suunnittelin reissua johonkin, mutta olen nyt todennut lähes ylivoimaiseksi. Kun sitten vastasin ehkä jääväni Pekingiin, vastaus oli: "Eeiii. Ei tänne voi jäädä. Täällähän on aivan kauhea kaaos silloin."

Ehkäpä siis linnoittaudun asuntooni, nyt kun on kerran varastossa öljyä ja riisiä. Voin samalla herkutella kiinalaisia pataruokia, kuten viime viikonloppuna Chuandixiassa:

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Yhden viikonlopun anatomia


Perjantai. Matkalle keskustaan on syytä varata ajanvietettä, sillä matkustamiseen menee julkisilla yhtä kauan kuin VR:llä nopeimmillaan Tampereelta Helsinkiin. Minulla on yleensä mukana joko kirja tai muistilappuja, joissa on etupuolella kiinalaisia kirjoitusmerkkejä ja kääntöpuolella ääntämisohje ja käännös.

Illalliseksi söimme hot pot -setin. Pöytään integroidulla keittolevyllä pidetään liemi kuumana, ja siihen lisäillään piiku hiljaa ohuita lihasiivuja ja kasviksia. Varsinainen ruuan kypsennys on siis ulkoistettu asiakkaalle. Meidän padassa oli mukana lammasta, ja pöytään kannettiin myös kasa erilaisia vihanneksia ja nuudeleita. Ruoka oli todella hyvää, ja safkan haudutteleminen on kivaa oheistoimintaa. Iltasella menimme vielä Huohai-järven rantakaduille. Sieltä löytyi tällä kertaa biljardipöydällä varustettu kattoterassi.

Lauantaina vuorossa oli ankaraa kiinan opiskelua. Ensin teoriaa tietokoneen ääressä ja sitten käytännön harjoittelua, kun lähdin kämppiksen kanssa salille. Illalla kokkasimme (no, muut kokkasivat ja minä katselin) kunnon menun ja ruuan päälle otettiin toki muutama erä Mahjongia. Moukan tuurilla heti ensimmäisessä pelissä pääsin kajauttamaan ilmoille ensimmäisenä huudon "Hu!". Käsi oli täysi, ja kierros loppui minun osaltani siihen.

Jo vähän aikaa olen ollut kiusallisen tietoinen siitä, että miunun pitäisi käydä parturissa. Mieleen vaan väkisin tulee se, kun Venäjällä kävin parturissa ensimmäisen kerran. Ei mennyt hyvin.

Sunnuntaina otin härkää sarvista ja lähdin kämppiksen kanssa asioille. Hiustenleikkuu olikin valitussa salongissa tarkkaan harkittu kokonaisuus. Aivan aluksi hiukset pestään ja päänahka hierotaan. Tämän jälkeen tulee vielä niska-hartia-kasvohieronta, ja asiakas on valmis leikkuuvaiheeseen.

Maestro oli ylpeä ammattitaidostaan ja totesi tulkkina toimineelle kämppikselleni tietävänsä kyllä melko todennäköisesti, mitä pitää tehdä. Annoin vapaat kädet. Ja kyllähän hän työnsä osasi. Leikkauksen jälkeen hiukset pestään ja käsitellään uudestaan, minkä jälkeen maestro tarkastaa vielä jäljen ja antaa loppusilauksen.

Kontrasti Venäjällä koettuun kynintään oli siis valtava. Ja hemmottelusessiolle tuli hintaa vähemmän kuin bussimatkalle Otaniemestä keskustaan.

maanantai 27. elokuuta 2012

Konttorilla


Työelämää on nyt takana pari viikkoa, joten voin kertoa jotain arkipäivien kulusta. Joitain eroja näet löytyy.

Tulen päärakennukselle vähän kahdeksan jälkeen ja ensimmäisenä tietysti suunnataan aamupalalle. Kantiinissa on tarjolla purtavaa á la Kiina. Valikoima on kyllä aika laaja, joten jokaiselle löytyy jotakin. Paitsi minulle kylmää juotavaa. Se pitää ostaa firman kioskista erikseen. Aamupalalle kertyy mehuineen hintaa runsas euro.

Päärakennuksen edessä on aamuisin ja iltapäivisin melkoinen bussihärdelli. Firma järjestää eri puolilta kaupunkia bussikuljetuksia työpaikalla. Aamupalan jälkeen hyppään itsekin bussiin ja painelen 5 km päähän firman toiseen rakennukseen. Töihin ihmiset tulevat siinä yhdeksän maissa.

Aamupäivällä alkaa helposti kahvihammasta kolottaa. Tätäkin asiaa on ajateltu: kerrossiivoajat keittävät insinööreille kahvit. Mutta se kahvi on aivan kamalaa. Kahden työpäivän jälkeen varustin työpisteeni french press -kahvipannulla. Nyt kelpaa. Paitsi että kahvipapuja ei saa edes läheisestä Wallmartista. Ne pitääkin tilata netistä.

Duuni itsessään ei paljoa poikkea Suomesta. Outlook, Powerpoint ja Excel vilkkuvat ruuduilla. Pukeutuminenkin on aika samantyyppistä kuin missä tahansa insinööritoimistossa Helsingissä. Perussiistiä, ei pukuja, mutta ei myöskään sortseja eikä virttyneitä t-paitoja.

Lounasaika! Päärakennuksella on kaksi kantiinia, joissa on kummassakin aivan mainiota ruokaa. Minun rakennuksessakin on kantiini, mutta paikallisetkin karttavat sitä. Onneksi lähellä on metroasema, mikä tarkoittaa myös keskittymää lounasravintoloita ja kauppoja. Näissä paikoissa saa mainion sapuskan hintahaarukkaan 2-4 euroa.

Lounaan jälkeen iskevä väsymys on universaali ongelma. Suomessa sitä vastaan taistellaan litralla kahvia. Täällä toimisto hiljenee, kaivetaan tyyny laatikosta, heitetään takkia tai paitaa peitoksi ja otetaan nokoset. Juu, vajaan puolen tunnin ettoset ihan siinä työpöydän ääressä. Silloin pitää puhua hiljaa, että ihmiset saavat levätä.

Jos on tiistai tai torstai, niin iltapäivällä odottaa vielä yksi ohjelmanumero: työpöydälle kannetaan yllärihedelmä. Hommia pyöritellään konttorilla noin viiteen asti. Silloin lähtevät viimeiset bussit takaisin päärakennukselle ja sieltä edelleen ympäri kaupunkia.

Jos konttorilla kuitenkin viihtyy kuuteen asti, niin firma tarjoaa ilmaisen ruuan kantiinissa. Viikonloppuisin tarjolla on ilmainen lounas.

lauantai 18. elokuuta 2012

Kämppä


Kämppä on hyvä esitellä videomateriaalin avulla. Olkaa hyvä: Esittelypätkä.

Asunto sijaitsee Yizhuangissa, noin tunnin metromatkan päässä ydinkeskustasta. Etäisyyden ovat täällä melko erilaiset verrattuna vaikkapa Helsinkiin. Perjantaina oli tiimitapaaminen keskustassa. Manageri oli kutsunut ihmiset paikalle klo 17. No, Suomessa todennäköisesti oltaisiin paikalla silloin. Täällä ei. Syy on se, että ruuhkista riippuen on melko mahdotonta arvioida, kauanko matkaan menee. Tulin työkavereiden kanssa taksilla, ja saavuimme paikalle vajaan tunnin myöhässä. Emmekä olleet edes viimeisiä. Etäisyydet ja ruuhkat selittävät kiinalaisten varsin liberaalia suhtautumista kokousten yms. aloitusaikoihin.

torstai 16. elokuuta 2012

Näkymiä Pekingistä ja ympäristöstä


Ennen kuin tulin Pekingiin, en oikein tiennyt mitä odottaa tältä kaupungilta. Uutuuttaan kiiltäviä ostareita? Kapeita likaisia pikkukujia? Neuvostotyyliin suurta ja mahtavaa? Tai sitten jotain ihan muuta. No, melkein kaikkea on löytynyt!

Aloitetaan pakollisilla, eli vanhoilla nähtävyyksillä. Olkaa hyvä, Tiananmen ja kielletty kaupunki:

Molemmissa paikoissa oli aivan järjettömästi ihmisiä. Lisäksi oli kuuma päivä, joten pohjoisen pojalla oli aika tukalat olot. Onneksi kielletystä kaupungista löytyi ilmastoitu kellonäyttely, johon pääsi pakoon pätsiä. Lisäksi kellonäyttelyssä esiteltiin kolmen 1700-luvulta peräisin olevan kellon mekaniikkaa. Huikeita laitteita kerrassaan! Kellosepät ovat osanneet suunnitella upeita mekanismeja.

Koitetaan sitten paeta luonnon ääreen. Ensimmäinen yritys vie kesäpalatsiin kaupungin luoteisreunalle. Kesäpalatsi on valtava puisto, jossa on rakennuksia ja vierailukohteita vaikka koko päiväksi. Vaikka ihmisiä oli todella paljon, tungosta ei ollut. Kiertelin puistosta ehkä noin 15 % ennenkuin tyydyin jäämään varjoon istuskelemaan kirjan ja muutaman vesilitran kanssa.

Kesäpalatsiin voisi palata hyvinkin joskus vähän viileämpänä päivänä. Toinen yritys paeta urbaania ympäristöä: bussilla Kiinan muurille. Muurilla voi vierailla useissa paikoissa. Toiset ovat paremmin restauroituja ja tuotteistettuja ja toiset taas enemmän luonnontilassa. Valitsimme hieman vähemmän kaupallistetun pätkän muuria. Paikka oli hieno, ja restauroidun muurin lopusta pääsi helposti jatkamaan omin nokkineen muurin raunioilla jonkin matkaa eteenpäin.

Sitten iski kulttuurinälkä. Kokka kohti taiteilija-aluetta, joka kulkee nimellä 798. Alue on saanut nimensä vanhasta tehtaasta numero 798. Tehdashallit on muutettu gallerioiksi ja kadut ovat täynnä kahviloita ja taideteoksia. Ei lainkaan hullumpi paikka! Gallerioiden lisäksi alueella on paljon pieniä putiikkeja pengottavana. Puristien mukaan tämä paikka on pilattu kaupallisuudella ja todellisen taideskene on valunut seuraavaan paikkaan...Mene tiedä, puolen päivän visiitille todella suositeltava kohde joka tapauksessa.

Ja loppusilauksena voi shoppailunälkäisille muutama otos Sanlitunin The Villagesta. Täältä löytyy kioski kaikilta isoilta merkeiltä. Ja tien toisella puolella on lisää. Kiva paikka poiketa ja todeta, että Pekingillä on tällainenkin puoli.

Tulipa melkoinen kuvakavalkadi. Mutta kaikkea siis löytyi! No, niitä likaisia pikkukatuja (eli alkuperäisessä kunnossa olevia hutongeja) tässä ei näkynyt. Iso osa vanhoista asuinkortteleista eli hutongeista on siistitty melko hyvään kuntoon. Hutongeissa elämä kuhisee, ukot läiskivät korttia kadulla, grillillä pyörivät lihavartaat ja lapset juoksevat kujilla. Palvelkoon näkymä Sanlitunista jonkinlaisena alkupalana:

lauantai 11. elokuuta 2012

Ensitunnelmia


Ensimmäinen viikko Kiinassa on nyt takana. Pahin alkushokki lienee myös takana, vaikka uskon vastaan tulevan vielä pitkän aikaa lähes päivittäin uusia ihmetyksen kohteita.

Asuin ensimmäisen viikon hotellissa. 12. kerroksen ikkunasta aukaa kiva näkymä kohti Taivaallisen rauhan aukiota ja Kiellettyä kaupunkia. Tai avautuisi, jos olisi kirkas sää. Peking ei ole paras paikka tiirailla näkymiä. Eikä elokuu ole suomalaiselle muutenkaan ehkä paras aika vierailla kaupungissa: päivälämpötilat ovat järjestäen yli 30C.

Päivät menevät tiukassa turistiohjelmassa: myöhäinen aamupala, vetäytyminen kielikurssin pariin, kaartelua kaupungilla, lepohetki ja päivällinen. Viikon aikana olen ehtinyt kiertää suurimman osan kaupungin "pakollisista" nähtävyyksistä. Lyhyenä yhteenvetona voin todeta, että huhhuh! Kaupungista tuntuu löytyvän melkein mitä tahansa taiteilija-alue 798:sta helposti New Yorkiin vertoja vetävään Sanlitunin ostosalueeseen ja paikallisten suosimiin hutong-kortteleihin. No, ehkä se ei ole niin yllättävää kun huomio, että täällä on hieman alle 20 miljoonaa asukasta.

Moni pieni asia on yllättänyt ja ihmetyttänyt. Käsitellään nyt niistä ensimmäinen ja ehkä kaikkein yllättävin, eli järjestys. Jotenkin odotin täällä olevan hieman samanlaista kuin Venäjällä, mutta kattia kanssa. Metrossa on aivan kaikki sekä kiinaksi että englanniksi. Myös busseissa kuulutukset ovat englanniksi. Joukkoliikennekalustossa on toki ilmastointi. Kadut ovat puhtaita, ja liikennesääntöjäkin noudatetaan pääpiirteissään. Pankissa sain palvelua englanniksi ja 20 minuutissa käytössä oli paikallinen tili, pankkikortti ja nettipankki. Metro- ja bussiasemilla ihmisiä järjestetään jonoihin ovien kohdalle. Taksitkin on saatu pääosin kuriin laittamalla autoihin mittarit, joihin toki kuuluu englanninkielinen tervetulokuulutus. Sanalla sanoen, homma tuntuu toimivan täällä yllättävän hyvin.

Toisaalta, näin isossa maassa pitääkin olla toimivat järjestelmät, sillä muuten käsillä olisi mahtava kaaos. Ja järjestystä on hyvä ylläpitää kameroin ja mahtipontisella kalustolla liikkuvalla virkavallalla. Kuvat ovat Taivaallisen rauhan aukiolta.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Tähän aikaan huomenna...


Tähän aikaan huomenna olen melkein perillä. Kaikki alkoi yli puoli vuotta sitten lähetetystä sähköpostista. Kyselin lisätietoja firman tarjoamasta koulutusohjelmasta, ja käsiini osui Kiinan yhteyshenkilö. Postit johtivat haastatteluihin ja pian jo papereiden allekirjoittamiseen. Huomenna astun ensimmäisen kerran elämässäni Kiinan kansantasavallan maaperälle.

Lähden kahden vuoden mittaiseen ohjelmaan, joka koostuu kolmesta kahdeksan kuukauden rotaatiosta. Kahdeksan kuukauden välein vaihtuu niin työkaupunki kuin myös teknologia, jonka parissa töitä teen. Kaikki teknologiat liittyvät kuitenkin sairaalalaitteisiin. Ensimmäinen posti on Pekingissa röntgenlaitteiden parissa.

Miksi Kiinaan? No miksi ei. Kiina on vahvasti esillä maailmanpolitiikassa, mutta kuinka paljon sinä tiedät Kiinasta? Montako kiinalaista olet tavannut? Tiedätkö, mitä kiinalaiset ajattelevat vaikkapa eurokriisistä? Minä en tiedä juuri mitään, ja haluan ottaa selvää.

Kirjoitan tänne aika ajoin ajatuksiani ja kokemuksiani. Rehellisesti sanoen minun on vaikea edes kuvitella, mitä kaikkea edessä odottaa. Kuten sanottu, en tunne kiinalaista kulttuuria kuin nimeksi, ja kirjoitusmerkkejä olen hätäpäissäni opiskellut kourallisen.

Tähän aikaan huomenna (http://www.youtube.com/watch?v=AtNP5U_Khd0) olen tunnin päästä Pekingin lentokentästä ja uudesta alusta. Kirjoittelen ensi kerran valtion palomuurin toiselta puolelta.

Siihen saakka,

再见 (zaì jiàn, eli näkemiin)!

-antti-